Tunnelmallisia tai muuten vaan mukavia kuvia kaivinkoneista
- Hullu-Jussi
- Guru
- Viestit: 1816
- Liittynyt: 25 Marras 2009, 09:58
Re: Tunnelmallisia tai muuten vaan mukavia kuvia kaivinkonei
Hammartin Photobucket-albumista löytyy näemmä kuvia joistain koneista, joista täällä on aiemmin ollut keskustelua. Allekirjoittanut melkein herkistyi, kun silmään osui muutaman vuoden takaisia kuvia entiseltä työmaaltani Lohjan varastolta alakansiossa "Kauhojen hautausmaa".
Mikähän siinä muuten on, että tuollaisessa ruosteisessa raudassa silmä lepää.
Mikähän siinä muuten on, että tuollaisessa ruosteisessa raudassa silmä lepää.
Re: Tunnelmallisia tai muuten vaan mukavia kuvia kaivinkonei
Sitä minäkin olen monesti miettinyt pienessä päässäni. Se vain jotenkin on paljon silmää enemmän kiinnostava kohde kuin uusi maalipinta. Vanhan kuluneen koneen nähdessään mielikuvitus alkaa laukkaamaan, kuinka koneilla on paiskittu aikanaan töitä ja mitä kaikkea ne koneet kertoisivat, jos osaisivat puhua. Ehkä se jotenkin ainakin liittyy vaan jollain lailla vanhoihin hyviin aikoihin, kun miehet oli rautaa ja koneet terästä.
Siitä Lohjan varastosta sen verran, että onko ne kaikki koneet jo romutettu, mihin ne isot laahakauhat ja muut kauhat sopii?
Yhden ison koneen runkohan siellä oli ja sitten yks pienempi vaijerikone,Bucuryshän se tais olla. Ja mihin niitä rautaputkia käytettiin, mitä oli siellä tontin perällä? Niitäkin oli järjettömän isot kasat.
Siitä Lohjan varastosta sen verran, että onko ne kaikki koneet jo romutettu, mihin ne isot laahakauhat ja muut kauhat sopii?
Yhden ison koneen runkohan siellä oli ja sitten yks pienempi vaijerikone,Bucuryshän se tais olla. Ja mihin niitä rautaputkia käytettiin, mitä oli siellä tontin perällä? Niitäkin oli järjettömän isot kasat.
Re: Tunnelmallisia tai muuten vaan mukavia kuvia kaivinkonei
Hienoja kuvia
Heräsi mielekiinto tästä koneesta? Kuka osaa kertoa enemmän? Olisiko tästä ollut kuva joskus aikanaan Mobilistissa?


Re: Tunnelmallisia tai muuten vaan mukavia kuvia kaivinkonei
Voi hyvinkin olla..nyt kun sanoit, niin ihan kun minullakin olisi muistikuva moisesta..
Kaveri soitti tuossa pari viikkoa sitten ja mielestäni hän sanoi, että tänä keväänä tuo ko.pyöräkuormaaja olisi nyt romutettu.
Nuo koneethan on sitten Orimattilan Romussa..ei se mikään salaisuus ole..
Kaveri soitti tuossa pari viikkoa sitten ja mielestäni hän sanoi, että tänä keväänä tuo ko.pyöräkuormaaja olisi nyt romutettu.
Nuo koneethan on sitten Orimattilan Romussa..ei se mikään salaisuus ole..
- Hullu-Jussi
- Guru
- Viestit: 1816
- Liittynyt: 25 Marras 2009, 09:58
Re: Tunnelmallisia tai muuten vaan mukavia kuvia kaivinkonei
Pomoni nappasi tämän kuvan Milanossa sikäläisten huonekalumessujen yhteydessä olleessa nuorten suunnittelijoiden näyttelyssä. Kyseessä on siis valaisin. Olisiko merkiltään Liebherr...?
- Liitteet
-
- Milano21_2012.jpg (64.76 KiB) Katsottu 6945 kertaa
-
quattro20v
- Viestit: 2
- Liittynyt: 10 Kesä 2012, 11:09
Re: Tunnelmallisia tai muuten vaan mukavia kuvia kaivinkonei
Tässä olis muutama mitä on tullut otettua:

Komatsu pc 240 lc by s.autio, on Flickr

Komatsu pc 228 uslc by s.autio, on Flickr

Komatsu pc 240 lc by s.autio, on Flickr

Bigboys toy by s.autio, on Flickr

Komatsu pc 240 lc by s.autio, on Flickr

Komatsu pc 228 uslc by s.autio, on Flickr

Komatsu pc 240 lc by s.autio, on Flickr

Bigboys toy by s.autio, on Flickr
- Hullu-Jussi
- Guru
- Viestit: 1816
- Liittynyt: 25 Marras 2009, 09:58
Re: Tunnelmallisia tai muuten vaan mukavia kuvia kaivinkonei
Tervetuloa foorumille, quattro20v! Omana mielipiteenäni sanoisin, että kannattaa tutustua nimimerkin muihinkin kuviin flikrissä, vaikka kaikki eivät kaivinkoneisiin liitykään.
Ja nyt, kun kerran tuo Flickr tuli puheeksi, niin voi itse kukin viettää aikaansa valitsemalla sieltä ryhmän Heavy Equipment tai Excavators ja katsella, millaisia kuvia em. aiheista on otettu eri puolilla maapalloa.
Ja nyt, kun kerran tuo Flickr tuli puheeksi, niin voi itse kukin viettää aikaansa valitsemalla sieltä ryhmän Heavy Equipment tai Excavators ja katsella, millaisia kuvia em. aiheista on otettu eri puolilla maapalloa.
Re: Tunnelmallisia tai muuten vaan mukavia kuvia kaivinkonei
Tuollainen tuli kerran tien päällä vastaan.


Re: Tunnelmallisia tai muuten vaan mukavia kuvia kaivinkonei
Kone miehen talviloma.
- Liitteet
-
- kiutun täytöt 009.jpg (95.26 KiB) Katsottu 6254 kertaa
Re: Tunnelmallisia tai muuten vaan mukavia kuvia kaivinkonei
Iso pala purtavaksi.Oli pe iltapäivä kun pomo soitti että pasilassa pelastustietä ei voitu luovuttaa koska louhitun kallion reunassa oli lohkareita jotka piti tiputtaa ja kantaa kauhalla tyhjälle tontille.Pikku homma.Ei muuta kuin ajelemaan sinnepäin ja rammeri 52 mukaan.Sainhan sen kiven sieltä alas ja sitten vaan pilkkomaan.Ette usko miten paljon kiven rikkomisen jälkeen oli kantamista että sai taas tien auki.Huomasin konkreettisesti kiinto ja irtokuution eron.
- Liitteet
-
- kiutun täytöt 013.jpg (120.63 KiB) Katsottu 6254 kertaa