Sivu 1/2

Jussi-koneita

Lähetetty: 14 Maalis 2010, 10:12
Kirjoittaja Hullu-Jussi
Olen jo joitakin vuosia keräillyt Jussi-merkkisiä kaivureita. Lähinnä siksi, että niissä on erittäin onnistunut tuotenimi ja ne olivat aikoinaan melko hyviä kaivinkoneita suomalaisiin olosuhteisiin. Mikä tarkoittaa, että ne olivat yksinkertaisia ja helposti korjattavia. Jussi 475 on 13-tonninen kaivinkone, jota tehtiin Porvoon Konepajassa. Fiskars 500 on täsmälleen sama kone. vain maali on eriväristä. Seuraavissa kuvissa näkyvät koneet ostin kymmenisen vuotta sitten Vihdistä samalta omistajalta, joka oli hankkinut kyseiset koneet erään yrityskaupan yhteydessä kaiketi 70-luvun alussa, kun ne olivat olleet hyvin vähän ajettuja ja siihen aikaan vielä varsin arvokkaita. Hänellä oli ollut parille koneelle hieman käyttöäkin, mutta sittemmin nekin jäivät seisomaan. Aika kului ja vesakko kasvoi ja koneiden arvo oli haihtunut kuin itsestään. Viimeisessä kuvassa olevan koneen olen nyttemmin myynyt tammelalaiselle koneiden keräilijälle.

Re: Jussi-koneita

Lähetetty: 09 Touko 2010, 11:15
Kirjoittaja Northern 1010C
Termos

Mitenkäs täällä, lisää kuvia kaivattaisiin, kun on niin komeita koneita ;) . Millä moottoreilla nuo Jussit muuten on?

Re: Jussi-koneita

Lähetetty: 12 Touko 2010, 19:26
Kirjoittaja tapani
Tässä olisi pari kuvaa kaverini koneista, Pikku-Jussi ja Fiskars M400

Re: Jussi-koneita

Lähetetty: 12 Touko 2010, 21:51
Kirjoittaja hit 092
Kerrassaan hienon näköisiä koneita. Liekö tämä kuvassa näkyvä pikku-jussi ollut muutama vuosi takaperin Kuhmossa rompepäivillä näytillä? Kuhmossa olleen koneen omistajalla oli muistaakseni myös maamoottorilla pyörivä murska. BTW asustelevatko nuo koneet jossain karjalan/kainuun suunnalla, kun kuvatkin on otettu Lieksassa, vai olivatko muuten vain näytillä siellä?

Re: Jussi-koneita

Lähetetty: 13 Touko 2010, 08:19
Kirjoittaja Hullu-Jussi
Tuo Fiskars 400M (sama kone kuin Jussi-Mobile) on siitä erikoinen, että se on kaiketi ihan pelkästään Suomessa tehty ja suunniteltu malli. Muut Jussit/Fiskars-vaijerikoneethan olivat lisenssillä tehtyjä ruotsalaisia Åkermaneja. Suomessa tehdyissä koneissa oli yleensä eri valmistajien moottorit kuin aidoissa Äkermaneissa. Porvoossa tehdyissä oli vanhemmissa Perkinsit, mutta 60-luvun puolella moottoriksi vaihtui Ford (375 -mallissa 4-sylinterinen ja 475:ssa kutonen ns. Trader-kone). Varkauden konepajalla tehdyissä Jussi 610-koneissa on useimmin ollut Leyland, mutta ainakin yhdessä koneessa on näkynyt olevan sen sijaan Volvo.

Re: Jussi-koneita

Lähetetty: 13 Touko 2010, 11:00
Kirjoittaja tapani
hit 092 kirjoitti:Kerrassaan hienon näköisiä koneita. Liekö tämä kuvassa näkyvä pikku-jussi ollut muutama vuosi takaperin Kuhmossa rompepäivillä näytillä? Kuhmossa olleen koneen omistajalla oli muistaakseni myös maamoottorilla pyörivä murska. BTW asustelevatko nuo koneet jossain karjalan/kainuun suunnalla, kun kuvatkin on otettu Lieksassa, vai olivatko muuten vain näytillä siellä?
Kyllä nämä kummatkin kaivinkoneet ovat saman omistajan joka on myös ollut Kuhmossa koneineen. Omistaja on tuossa Fiskars kuvassa haalarit päällä oleva henkilö ja hän asuu Lieksasa jossa myös koneet ovat.

Re: Jussi-koneita

Lähetetty: 01 Huhti 2012, 10:47
Kirjoittaja Hullu-Jussi
Yksi pihan Fiskarseista on lähdössä maailmalle. Koneessa ollut paalutuspuomi irroitettiin ja mukaan lähtee toisesta samanlaisesta koneesta otettu ristikkopuomi.

Re: Jussi-koneita

Lähetetty: 04 Huhti 2012, 22:32
Kirjoittaja Juhuli
Odotettu Fiskars saapui tänään uudelle omistajalle. Kuljetus sujui hyvin, kiitos tästä kuuluu asiantuntevalle kuljettajalle sekä kuorman lastaajalle.

Re: Jussi-koneita

Lähetetty: 04 Kesä 2015, 21:35
Kirjoittaja MBJussi
Olisi hienoa päästä jossain testaamaan ja tutustuun millainen oikein on pikkujussi kone. Hyvä nimi on kyl ollut koneilla.

Re: Jussi-koneita

Lähetetty: 24 Helmi 2016, 20:56
Kirjoittaja Heidi
Isälläni on kotona tuollainen jussi mobile aivan tyhjän panttina. Kaivuri on kyllä kumipyörillä toisin kuin noissa kuvissa. Mistähän mahtaa löytää sellaisen sivuston jossa kannattaa myydä?