Sain alkuviikosta keikan Hyvinkään asuntomessuille. Tai siis oikeammin sanottuna asuntomessutyömaalle, sillä eihän siellä vielä juuri mitään aivan valmiina ollut. Mutta aika kova tohina näytti olevan kaikilla ja osalla tuntui olevan stressitaso jo kohonnut. Siihen näytti olevan kyllä syytäkin, oli pikkasen hommat joillain levällään. Aikaa avajaisiin kun on enää reilu kuukausi.
Mutta oikeastaan kovin juttu tuolla oli nähdä eräät rakennelmat, joita siellä hienosti asunnoiksi kutsuttiin. Tämä nyt ei ihan kuulu tämän saitin aihepiiriin, mutta en malta olla hiljaakaan. Niin, siellä oli esim talo, joka ainakin kyltin perusteella oli Lammi kivitalo. Ei siinä mitään, mutta nyt tulee se pointti: joku oli keksinyt päällystää kyseisen rakennelman kauttaaltaan särmäämättömällä raakalaudalla. Siis kauttaaltaan. Seinät ja katot.
Tyynnyttelin itseäni tämän hämmentävän rakennelman edessä ja ajattelin erilaisia sanontoja, kuten ”kauneus on katsojan silmässä” taikka ”toinen tykkää tyttärestä ja jollekin kelpaa faija”, mutta ei pömpeli minusta edelleenkään näyttänyt kuin hirveältä vajalta. Mutta pari konekuvaakin ehdin napata. Niitä tässä seuraavaksi:
Koneita ja kiirettä asuntomessuilla
- Hullu-Jussi
- Guru
- Viestit: 1816
- Liittynyt: 25 Marras 2009, 09:58
Koneita ja kiirettä asuntomessuilla
- Liitteet
-
- Asuntomessujen raitti on vielä aika ankean näköinen.
- XDSC00454.jpg (60.62 KiB) Katsottu 2320 kertaa
-
- XDSC00447.jpg (92.61 KiB) Katsottu 2320 kertaa
-
- Puistoalueen luonnonmukaista vaikutelmaa viimeistellään asettelemalla luonnonkiviä paikoilleen.
- XDSC00448.jpg (96.29 KiB) Katsottu 2320 kertaa
-
- IHI on aika harvoin tavattu kone meillä.
- XDSC00450.jpg (75.02 KiB) Katsottu 2320 kertaa
-
- Tämä oli vekkuli laite. Ja harvinainen Suomessa tämäkin.
- XDSC00452.jpg (96.59 KiB) Katsottu 2320 kertaa
-
- XDSC00456.jpg (79.74 KiB) Katsottu 2320 kertaa
-
- Suomessa hieman harvinaisempi merkki tässä luokassa. Näemmä eliitti-malli.
- XDSC00457.jpg (80.91 KiB) Katsottu 2320 kertaa
- Hullu-Jussi
- Guru
- Viestit: 1816
- Liittynyt: 25 Marras 2009, 09:58
Re: Kävin asuntomessuilla
Kun nyt on tullut kyselyä, missä on kuva siitä mainitsemastani lautatalosta, niin on kai se tähän laitettava. Jätin sen aluksi pois, koska ajattelin, ettei se oikein liity maansiito/maanrakennuskoneaiheeseen. Olin varmaan siinä suhteessa turhan kriittinen, eli tässä tämä:
- Liitteet
-
- Siperianlehtikuusilaudoituksella verhoiltu Lammi-kivitalo Hyvinkään asuntomessuilla.
- XDSC00414.jpg (88.83 KiB) Katsottu 2231 kertaa