Paalutuskoneita

Keskustelua muista maanrakennuskoneista
Avatar
Hullu-Jussi
Guru
Viestit: 1816
Liittynyt: 25 Marras 2009, 09:58

Paalutuskoneita

Viesti Kirjoittaja Hullu-Jussi »

Maanrakennuskoneilla työskentely on parhaimmillaan mukavaa ja sopivasti rentoa. Erityisen miellyttävää ja rentouttavaa on - minun mielestäni - puskukoneen tai paalujuntan käyttäminen. Puskemisessa viehättää koneen kiireetömän tuntuinen ja sitkeä eteneminen samoin kuin jatkuvasti toistuva työkierto: ensin tuupataan eteenpäin ja sitten ajetaan takaisin ja aloitetaan uusi tuuppaaminen. Siinä jotenkin hermo lepää. Toinen homma meikäläisen mieleen on paalutus. Työmaalle tullessani saatan olla hermostunut ja miettiä kaikkea stressaavaa tyyliin, onkohan paalut sopivan mittaisia. pitääköhän maaperätutkimus kutinsa, tuleekohan kiviä vastaan ym. Mutta kun järkäleen tasainen jyskytys alkaa kantautua korviin, mieliala paranee kummasti ja välillä suorastaan ajattelee, että kyllä elämä on mukavaa.

Se täytyy kuitenkin sanoa, ettei paalutustyön alku ollut mitenkään helppoa. Olin tietysti ensin apumiehenä, kunnes opin homman periaatteet. Lopulta oli aika mennä ensimmäiselle omalle pohjalle, joka luonnollisesti oli pieni omakotityömaa. Kun olin sen lyönyt valmiiksi kellon ollessa jotain kolme iltapäivällä, tuli isäntä hakemaan minut kahville. Sain hädin tuskin kupin nostettua pöydästä. En koskaan ole ollut niin väsynyt. Olin koko päivän jännittänyt itseni äärimmilleen, etten tekisi mitään virheitä, pysyisin tahdissa, ettei vaijeri tanssisi itseään pilalle puntin päällä ja että paalut eivät menisi vinoon. Kuvassa on tuo kone, jolla aloitin paalutustyöt.
Liitteet
Fiskars 500 paalukone. Kuva Erkki Andersson.
Fiskars 500 paalukone. Kuva Erkki Andersson.
Paalu500.jpg (90.98 KiB) Katsottu 11450 kertaa
kickdown
Viestit: 3
Liittynyt: 16 Huhti 2010, 21:31

Re: Paalutuskoneita

Viesti Kirjoittaja kickdown »

onko kellään kokemuksia movax side grip pontiniskijöistä
Avatar
Hullu-Jussi
Guru
Viestit: 1816
Liittynyt: 25 Marras 2009, 09:58

Re: Paalutuskoneita

Viesti Kirjoittaja Hullu-Jussi »

On hieman. Oikein kätevä laite pienempiin töihin, mutta aika kamalan hintainen. Alkupään tuotannossa oli sellainen ongelma, että tuli murtumia, mutta olen kuullut, että asia olisi sittemmin korjattu. Kun olin tottunut lyömään paalukoneella, tuntui siltä, ettei Movaxin teho tahdo riittää missään muualla kuin pehmeässä savessa.
kickdown
Viestit: 3
Liittynyt: 16 Huhti 2010, 21:31

Re: Paalutuskoneita

Viesti Kirjoittaja kickdown »

mikä movax malli oli kyseessä sp-e vai sph 80?
Avatar
Hullu-Jussi
Guru
Viestit: 1816
Liittynyt: 25 Marras 2009, 09:58

Re: Paalutuskoneita

Viesti Kirjoittaja Hullu-Jussi »

No tuohon nyt en osaa sanoa yhtään mitään. Olin siinä firmassa, joka tuon Movaxin omisti (luulen, että niitä oli firmassa silloin kaksi kappaletta) pelkästään kuljettajana, joten minulla ei ollut kovin henkilökohtaista suhdetta kalustoon. Tehtäväni oli vain ajaa sitä, mitä kulloinkin eteen tuotiin. Tämä tapahtui joskus 90-luvun lopun tienoilla. Muistan, että koko Movax oli silloin aika tuore menetelmä ylipäätään. Kokonaisuutena Movax kyllä selvästi nopeutti työtä, kun lankkujen nostelu haalavaijerilla jäi pois. Lisäksi minua itseäni on aina vähän hirvittänyt perinteistä paalukonetta käytettäessä, kun apumiehen täytyy asetella vaijerin varassa roikkuvaa lankkua ponttiin. Se on juuri niitä työvaiheita, kun täytyy koko ajan varoa, ettei mitään sattuisi.

Olen huomannut, että kun näin jälkeenpäin yrittää muistella joitain asioita, jotka liittyvät koneisiin, joita on tullut vuosia sitten ajettua, on aika vaikea muistaa edes ohjaushanikoiden sijaintia ja järjestystä. Minulta kysyttiin taannoin puhelimessa Lokomo-paalukoneen telojen ajovipujen sijaintia enkä osannut sitä selittää, en vaikka Lokomo oli ensimmäinen kaivinkone, jolla työskentelin. Mutta jos menen istumaan sellaiseen koneeseen, jota olen joskus ajanut, kädet osuvat useinmiten kuin itsestään oikeille vivuille. (Huom: ei tosiaankaan aina!) Sivumennen sanottuna juuri paalutukseen liittyvät koneet ovat aina olleet kaiken standardisoinnin ulkopuolella. Hanikoita ja nappuloita on paljon ja ne ovat missä milloinkin. Nykyäänhän Junttan on valtamerkki, joten kuljettajienkin on helpompi vaihtaa koneesta (tai firmasta) toiseen. Oletan, että Junttanit ovat aika yhteneväisesti toteutettu. En tiedä, sillä en ole koskaan edes istunut Junttanin hytissä. :o Vanha isäntä - jonka firmassa opin paaluttamisen - oli vuosien alussa suostunut kerran ottamaan uuden Junttanin työmaalleen kokeiltavaksi ja kaatanut sen sitten nurin melkein oikopäätä. Niinpä hän siitä lähtien oli sanonut, ettei hänen työmaallaan Junttania tarvita - etkä tarvitse sinäkään, Jussi. Eipä minulla mitään Junttania vastaankaan ole, on vain näköjään tähän asti tullut selvittyä ilmankin.
hit 092
Guru
Viestit: 156
Liittynyt: 30 Huhti 2009, 23:02
Paikkakunta: Joensuu

Re: Paalutuskoneita

Viesti Kirjoittaja hit 092 »

onko kellään kokemuksia movax side grip pontiniskijöistä
No ei täälläkään omakohtaista käyttökokemusta ole, mutta muutamaa Kengurusta rakennettua sekä erästä omavalmistevasaraa nähneenä vie Movax SP-60 pelin 7-0. Tämmösen SP-60:sen varustettuna auto C automaattiohjauksella hankkivat meidän firmaan viime vuoden puolella ja ainakin tässä vaiheessa kokemukset ovat kaikilta osin hyvät. Putkipaaluja sillä ei vissiin ole kokeiltukaan, eli nämä kokemukset siis vain larseneista.
Avatar
Hullu-Jussi
Guru
Viestit: 1816
Liittynyt: 25 Marras 2009, 09:58

Re: Paalutuskoneita

Viesti Kirjoittaja Hullu-Jussi »

Tämä kone oli esillä Maskinexpossa Liebherin osastolla viime viikonloppuna. Koneessa oli juurikin kaikki ne ominaisuudet, jotka kohtuudella voi paalukoneeseen toivoa. Esittelijä tarjosi samanlaista kotiin vietäväksi viidellä miljoonalla (+moms). (Jos nyt kuulin oikein. Paaluttajan kuuloon kun ei juuri kannata luottaa.) On se vaan niin paljon rahaa, että pelkissä koroissakin olisi näillä nykyisillä työmailla maksamista. Keilin liikuttelu tässä koneessa poikkeaa täällä suositusta Junttanin perinteisestä. Ruotsissa suuri osa Junttaneistakin näkyy olleen tämän tyyppisellä varustuksella. Tässähän on se etu, että on mahdollista lyödä paalu joitain metrejä koneen etupuolelle tai vaihtoehtoisesti koneen sijaintitason alapuolelle.
Liitteet
Liebherr paalukone Barnaby 01.jpg
Liebherr paalukone Barnaby 01.jpg (182.9 KiB) Katsottu 11254 kertaa
Mehtämölli
Aktiivinen käyttäjä
Viestit: 31
Liittynyt: 20 Kesä 2010, 20:22

Re: Paalutuskoneita

Viesti Kirjoittaja Mehtämölli »

Kyllähän ne aika paljon on noita hydraulisia paalutus koneita kaadellut kun ne on yleistynyt. se 10 tonnin järkäle siellä yli 10 metrissä tekee melkosen heiluri efektin varsin jos sillä ajelee.(junttan fani)

mutta asiaan.. kun nämä kyseiset koneet vähän kiinnostaa niin löysin tällasen kuvatuksen ja ihmettelen että mille paalulle tällä kairataan reikä..
outo kaira
outo kaira
FD60_03.jpg (76.52 KiB) Katsottu 11081 kertaa
melkoset kelat
melkoset kelat
fresa-bb.jpg (63.17 KiB) Katsottu 11081 kertaa
T327
Aktiivinen käyttäjä
Viestit: 53
Liittynyt: 09 Kesä 2010, 20:50

Re: Paalutuskoneita

Viesti Kirjoittaja T327 »

Kyllä näillä tehdään maahan jyrsimällä uraa joko jonkin alueen eristystä tai kuivatusta varten. Ura voi olla kymmeniä metriä syvä ulottuen pohjaveden alapuolelle. Sitä en tiedä valetaanko ura betonilla täyteen vai millä.Todennäköisesti systeemi toimii siten että jyrsinterille pumpataan vettä ja kura imetään sitten pumpulla pois.(pumppu näkyy kuvissa jyrsinterien päällä.) Olis mielenkiintoista kyllä nähdä oikein luonnossa kuinka homma toimii ja minkälaisessa maaperässä.
Mehtämölli
Aktiivinen käyttäjä
Viestit: 31
Liittynyt: 20 Kesä 2010, 20:22

Re: Paalutuskoneita

Viesti Kirjoittaja Mehtämölli »

OK. Jossain tai aika useassa kuvassa joita etsin ja kattelin.. kyseiset koneet operoi jossain arabi emiraateissa ja siellä maa on aika hienoa hiekkaa..
voi olla että näillä korkeus asteilla ei tuolle koneelle ole käyttöä..paitsi jossain satama altaalla.
voisko kyseinen kone olla sellanen stabilointikone tekee kerralla vähän isomman alan
images.jpg
images.jpg (6.28 KiB) Katsottu 11008 kertaa
Vastaa Viestiin