Tänään sain tilaisuuden lorvailla firman toimistolla toista tuntia, koska odotin muita, jotka olivat myöhässä. Yleensähän homma menee juuri päinvastoin. Ensin tapoin aikaa lukemalla uutta Infrarakentajalehteä. Kun en sitä sitten enää vartin selaamisen jälkeen enempää jaksanut lueskella, aloin mietiskelemään. Mikä siis tarkoittaa, että harrastin älyllistä tyhjäkäyntiä. Tämä kirjoitus on tuon tyhjäkäynnin tulosta. Erityisesti minua mietitytti juuri lukemani kertomus ConExpo 2011 messuista Las Vegasissa. Infrarakentajassa aiheelle oli omistettu melkein kolme sivua eli aika paljon sanoja ja kuvia. Hommassa mätti vain yksi asia. Jutussa esiteltiin ainoastaan suomalaisten tai melkein suomalaisten (siis ruotsalaisten) valmistajien messuosastoja. Siinä taisi olla ainakin Allu, Robit, Remu, Dynaset ja Sandvik ja olikohan vielä Metsokin. Mun oli pakko oikeen pysähtyä ja kysyä, että eikös nämä nyt ole jo meille täällä tuttuja. Viimeksi Mansen Mörinöissä pääsin tutustumaan moniin edellä mainituista. Kun minusta tuntuu, että ConExpossa olisi ollut valtavasti sellaista, mistä täällä pohjan perukoilla ei vielä tiedetä mitään ja varmasti paljon sellaista, mistä olisi oikeasti jopa hyötyä. Näin olen päätellyt, koska olen voinut ConExpon tarjonnasta saada kuvauksia eräiltä siellä käyneiltä.
Tuolla suuressa maailmassa on oikeasti aika paljon sellaista maanrakennusalan juttua, mitä kannattaisi ottaa käyttöön myös Suomessa. On myös aivan totta, että suomalaisilla on joitain työmenetelmiä ja laitteita, mitä muualla maailmassa ehkä kannattaisi kopioida. Tuo on tullut joskus mieleen, kun on seurannut töitä tuolla muussa maailmassa. Meidän suomalaisten kannalta ei kuitenkaan ole niin merkityksellistä ottavatko muut käyttöön joitain meidän juttuja. Sen sijaan sillä on merkitystä, miten tehokkaasti töitä täällä tehdään ja omaksutaanko tänne jotain uutta ja hyödyllistä.
Koska tämä tarina on vain älyllisen tyhjäkäynnin tulosta, en tietenkään aio selvittää, mitä hyödyllistä Las Vegasista olisi voinut löytyä. Se olisi minulle ehkä hieman liian vaativa homma, varsinkaan kun en paikalla ole käynyt. Yksi messu-uutinen on kuitenkin kerrottavana. Ja tämä uutinen ei valitettavasti koske lainkaan meitä suomalaisia. Caterpillar on ryhtynyt myymään kuorma-autoja. Niillä on nyt aivan oma malli, jossa on Caterpillarin moottori ja vaihteisto sekä oma ohjaamo ym. Vaihteisto on kai sama kuin Catin ADT:ssä mutta moottori on enemmän sukua International/Navistarille. Viimeksi mainittu kaiketi myös kasaa tehtaassaan nämä autot. Toistaiseksi ei ole saatavilla kuin yksi malli, joka on tarkoitettu raskaaseen käyttöön - vähän samalla tavoin kuin Sisun tekemät autot ovat Suomessa kohdennettu maansiirtoon ym. Todennäköisesti Catin tarkoitus on laajentaa mallistoa, mikäli nyt esitelty auto saa riittävästi ostajia ja menestystä. Ja tämä on nyt siis tarkoitettu vain Amerikan markkinoille.http://www.drivecat.com/
Sekalaista tarinointia
Re: Sekalaista tarinointia
Kyllähän catti on osannut kiviautot tehdä,nyt merkkiuskollisimmat saa koko cat ketjun koneet 
ainakin ameriikassa. Jännä nähdä miten automyynti saa tuulta alleen...
ainakin ameriikassa. Jännä nähdä miten automyynti saa tuulta alleen...Lännen M316
-
Hullu-Jussi
- Guru
- Viestit: 1816
- Liittynyt: 25 Marras 2009, 09:58
Re: Sekalaista tarinointia
Viime viikolla tuli tehtyä talon Bobcattiin niin sanottu iso huolto. Siinä öljyjä valutellessa sepittelin pienen tarinan.
Olipa kerran viisi maata ja viisi tehdasta, joista jokaisessa päätettiin aloittaa kätevien kuormaajien valmistus. Tämä kaikki tapahtui joitain vuosia sitten – ehkä 30, ehkä 40 vuotta sitten – kukaties vähemmän. Nämä maat olivat USA, Saksa, Ruotsi ja Englanti.
Aloitetaan Englannista. Sikäläinen yritys laittoi viisi parasta insinööriään suunnittelemaan uuden kuormaajan rakenteen. Valkotakkiset asiantuntijat asettuivat piirustuspöytiensä taakse ja suunnittelivat kukin oman osuuden koneesta. Moottorisuunnittelija teki mahdollisimman tehokkaan ja hienoin dieselin. Vaihteistosuunnittelija rakensi vahvan kuusivaihteisen momentinmuunninlaatikon. Jokainen teki oman osuutensa. Erillisten suunnitelmien yhteen sovittaminen vaati aikaa eikä sujunut helposti. Lopulta kaikki suunnitelmat olivat yhdistetty ja yrityksen johto antoi koneen piirustukset talousosaston tarkastettavaksi.
Siellä huomattiin, että vaihteisto oli aivan selvästi liian kallis, joten suunnitelmassa olevan tilalle vaihdettiin puolet halvempi ja pienempi. Tällä korjauksella suunnitelma pääsi protovalmistukseen. Ensimmäisen protokappaleen odottaessa ensimmäiselle koeajolle lähtöä, huomattiin, että koneessa pitäisi olla jonkinlainen paikka kuljettajallekin. Sitä varten koneen päälle pultattiin pikaisesti hallin kulmasta löytynyt penkki. Koeajo jäi lyhyeksi, koska tuotteen piti olla valmis esiteltäväksi kuukauden päästä pidettävillä Municipal and public works -messuilla.
Englantilaisten kuormaaja levisi laajoille alueille ympäri maailmaa. Tätä menestystä ei kestänyt kauaa, sillä liian pienet vaihteistot eivät kestäneet tehokkaan moottorin vääntöä ja ne hajosivat yksi toisensa jälkeen.
Saksalainen yritys puolestaan piti tärkeänä panostaa koneen suunnitteluun kunnolla. Se palkkasi oitis 10 parasta insinööriä piirtämään parhaat komponentit uutta kuormaajaa varten. Tuloksena oli monia teknistä täydellisyyttä hipovia ratkaisuja, joissa ei oltu vältelty vaikeita ja vaativia työvaiheita. Koneen vaihteistossa oli esimerkiksi 25 kappaletta uuden DIN-normin mukaista kaksois-kartio-trapetzoidi kierteytettyä laakeritukea.
Koneesta tuli erinomainen laatutuote. Vain pientä sanomista tuli koneen ostajilta ja sitä käyttäneiltä kuljettajilta. Kuljettajat valittivat, ettei koneesta näe lainkaan sivuille taakan ollessa ylhäällä. Samaa oli tietysti sanonut jo tuotekehityksen prototovaiheessa tehtaan koeajajakin, mutta valkokaulusinsinöörit eivät pitäneet haalarimiehen kuuntelemista tarpeellisena.
Koneen omistajat harmittelivat kovaa ostohintaa ja käsittämättömän korkeiksi nousevia huoltokuluja. Vaihteiston laakeriremontti saattoi maksaa puolet koko koneen hinnasta.
Ruotsalainen yritys näki oman kuormaajamallin tärkeänä menestystekijänä ja sitä varten palkattiin kuusi parasta insinööriä. Kymmenen olisi palkattu, mutta niin paljon rahaa ei voitu millään investoida hankkeeseen. Jo alkuvaiheessa päätettiin ottaa suunnittelutyöhön mukaan kuljettajista ja tehtaan työntekijöistä koottu tiimi, joka sai laajat valtuudet esittää näkemyksiään suunnitelmista, mikä merkittävästi hidasti suunnitelutyön etenemistä.
Lopputulos oli valmiina lähes samaan aikaan kuin saksalaisilla. Uusi kone sai välittömästi koneen kuljettajien suosion. Siinä oli ilmastointi, mukavuuspenkki, radio ja bluetooth-kampa sekä lukematon määrä mukitelineitä. Kone myös toimi hyvin, mutta kovin halpa se ei ollut. Jostain selittämättömästä syystä koneelle keksittiin erinomainen nimi ja sitä myytiin lopulta menestyksekkäästi kaikkialla maailmassa.
Amerikkalainen tehdas huomasi, että markikinoilla oli jo olemassa vastaavaan tarkoitukseen tehtyjä koneita. Siellä ajateltiin, että voidakseen saada oman tuotteen läpi markkinoilla, sen täytyisi olla hinnaltaan ja muilta ominaisuuksiltaan kilpailukykyinen. Viisi parasta insinööriä alkoivat yhdessä työstää suunnitelmaa. Jokainen esitti omia päähän pälkähtäneitä ideoitaan, joista osa oli rehellisesti sanoen aika lennokkaita.
Uusia ajatuksia ei heti tyrmätty, vaan niistä toimivimmat otettiin prosessiin. Lopputuloksena oli kuormaaja, joka oli hyvin erinäköinen kuin muiden aikaansaannokset. Se oli kuitenkin edullinen valmistaa, sillä kaikissa kohdin oli pyritty mahdollisimman suureen yksinkertaisuuteen. Kun saksalainen valmistaja koneisti esimerkiksi vaihteiston teräsosat kaikilta pinnoilta, amerikkalainen valmistaja koneisti ainoastaan välttämättömät toisiin osiin kosketuksissa olevat pinnat. Lisäksi välykset asetettiin sen verran suureen lähtöarvoon, etteivät pienet roskat ja epätarkkuudet pystyneet häiritsemään koneen toimintaa.
Amerikkalaiset suunnittelijat lähtivät jo alkuvaiheessa siitä olettamuksesta, että tämän tyyppisiä koneita tulevat ajamaan ja huoltamaan meksikolaiset kouluttamattomat työntekijät. Niinpä koneen käytöstä ja huollosta päätettiin tehdä niin yksinkertaista kuin mahdollista.
Amerikkalaiset koneet osoittautuivat alkeellisesta tekniikastaan huolimatta yllättävän pitkäikäisiksi ja toimiviksi. Niiden ylläpitokustannukset olivat alhaiset.
Näin tämä tarina on tulossa päätökseen. Vain yksi pieni sivujuonne on vielä kertomatta. Se siis vielä tässä lopuksi: Pohjolan perukoilla sijaitsi maa nimeltä Suomi. Myös siellä oli yritys, joka halusi tehdä oman kuormaajan.
Suunnitteluun ryhtyivät tehtaan perustaneet kaksi insinööriä. He olivat keksineet pari aivan erinomaista innovaatiota, jotka parantaisivat näiden kuormaajien ominaisuuksia ja tehoa selvästi. Harmillinen resurssipula vaivasi tätä yritystä. Suurin osa komponenteista oli ostettava valmiina muualta. Onneksi löytyi saksalaisia ja ruotsalaisia komponenttitehtaita, jotka olivat valmiina myymään tuotteitaan.
Pienenä valmistajana suomalainen tehdas ei tietenkään aina saanut sitä, mitä olisi halunnut ja koneita kasailtiin sitten niistä osista, mitä maailmalta löytyi. Kannattavuus oli kuralla ja lopulta maan uusi hallitus muutti teollisuuden sähköveron palautusten maksuehtoja niin, että tämä yritys oli liian pienikokoinen saadakseen palautusta.
Firma meni nurin ja jäljelle jääneet komponentit ja tuotantokoneet myytiin eniten tarjoaville. Konkurssihuutokaupassa oli mukana yksi huutaja Ruotsista. Hän osti kuormaajan mallioikeudet ja patentit. Parin vuoden päästä markkinoilla nähtiin uusi ruotsalainen kuormaaja, joka valtasi nopeasti merkittävän myyntiosuuden. Ruotsalaiset olivat ylpeitä menestyksestään ja uudesta ruotsalaisesta tuotteesta.
Loppu.
Olipa kerran viisi maata ja viisi tehdasta, joista jokaisessa päätettiin aloittaa kätevien kuormaajien valmistus. Tämä kaikki tapahtui joitain vuosia sitten – ehkä 30, ehkä 40 vuotta sitten – kukaties vähemmän. Nämä maat olivat USA, Saksa, Ruotsi ja Englanti.
Aloitetaan Englannista. Sikäläinen yritys laittoi viisi parasta insinööriään suunnittelemaan uuden kuormaajan rakenteen. Valkotakkiset asiantuntijat asettuivat piirustuspöytiensä taakse ja suunnittelivat kukin oman osuuden koneesta. Moottorisuunnittelija teki mahdollisimman tehokkaan ja hienoin dieselin. Vaihteistosuunnittelija rakensi vahvan kuusivaihteisen momentinmuunninlaatikon. Jokainen teki oman osuutensa. Erillisten suunnitelmien yhteen sovittaminen vaati aikaa eikä sujunut helposti. Lopulta kaikki suunnitelmat olivat yhdistetty ja yrityksen johto antoi koneen piirustukset talousosaston tarkastettavaksi.
Siellä huomattiin, että vaihteisto oli aivan selvästi liian kallis, joten suunnitelmassa olevan tilalle vaihdettiin puolet halvempi ja pienempi. Tällä korjauksella suunnitelma pääsi protovalmistukseen. Ensimmäisen protokappaleen odottaessa ensimmäiselle koeajolle lähtöä, huomattiin, että koneessa pitäisi olla jonkinlainen paikka kuljettajallekin. Sitä varten koneen päälle pultattiin pikaisesti hallin kulmasta löytynyt penkki. Koeajo jäi lyhyeksi, koska tuotteen piti olla valmis esiteltäväksi kuukauden päästä pidettävillä Municipal and public works -messuilla.
Englantilaisten kuormaaja levisi laajoille alueille ympäri maailmaa. Tätä menestystä ei kestänyt kauaa, sillä liian pienet vaihteistot eivät kestäneet tehokkaan moottorin vääntöä ja ne hajosivat yksi toisensa jälkeen.
Saksalainen yritys puolestaan piti tärkeänä panostaa koneen suunnitteluun kunnolla. Se palkkasi oitis 10 parasta insinööriä piirtämään parhaat komponentit uutta kuormaajaa varten. Tuloksena oli monia teknistä täydellisyyttä hipovia ratkaisuja, joissa ei oltu vältelty vaikeita ja vaativia työvaiheita. Koneen vaihteistossa oli esimerkiksi 25 kappaletta uuden DIN-normin mukaista kaksois-kartio-trapetzoidi kierteytettyä laakeritukea.
Koneesta tuli erinomainen laatutuote. Vain pientä sanomista tuli koneen ostajilta ja sitä käyttäneiltä kuljettajilta. Kuljettajat valittivat, ettei koneesta näe lainkaan sivuille taakan ollessa ylhäällä. Samaa oli tietysti sanonut jo tuotekehityksen prototovaiheessa tehtaan koeajajakin, mutta valkokaulusinsinöörit eivät pitäneet haalarimiehen kuuntelemista tarpeellisena.
Koneen omistajat harmittelivat kovaa ostohintaa ja käsittämättömän korkeiksi nousevia huoltokuluja. Vaihteiston laakeriremontti saattoi maksaa puolet koko koneen hinnasta.
Ruotsalainen yritys näki oman kuormaajamallin tärkeänä menestystekijänä ja sitä varten palkattiin kuusi parasta insinööriä. Kymmenen olisi palkattu, mutta niin paljon rahaa ei voitu millään investoida hankkeeseen. Jo alkuvaiheessa päätettiin ottaa suunnittelutyöhön mukaan kuljettajista ja tehtaan työntekijöistä koottu tiimi, joka sai laajat valtuudet esittää näkemyksiään suunnitelmista, mikä merkittävästi hidasti suunnitelutyön etenemistä.
Lopputulos oli valmiina lähes samaan aikaan kuin saksalaisilla. Uusi kone sai välittömästi koneen kuljettajien suosion. Siinä oli ilmastointi, mukavuuspenkki, radio ja bluetooth-kampa sekä lukematon määrä mukitelineitä. Kone myös toimi hyvin, mutta kovin halpa se ei ollut. Jostain selittämättömästä syystä koneelle keksittiin erinomainen nimi ja sitä myytiin lopulta menestyksekkäästi kaikkialla maailmassa.
Amerikkalainen tehdas huomasi, että markikinoilla oli jo olemassa vastaavaan tarkoitukseen tehtyjä koneita. Siellä ajateltiin, että voidakseen saada oman tuotteen läpi markkinoilla, sen täytyisi olla hinnaltaan ja muilta ominaisuuksiltaan kilpailukykyinen. Viisi parasta insinööriä alkoivat yhdessä työstää suunnitelmaa. Jokainen esitti omia päähän pälkähtäneitä ideoitaan, joista osa oli rehellisesti sanoen aika lennokkaita.
Uusia ajatuksia ei heti tyrmätty, vaan niistä toimivimmat otettiin prosessiin. Lopputuloksena oli kuormaaja, joka oli hyvin erinäköinen kuin muiden aikaansaannokset. Se oli kuitenkin edullinen valmistaa, sillä kaikissa kohdin oli pyritty mahdollisimman suureen yksinkertaisuuteen. Kun saksalainen valmistaja koneisti esimerkiksi vaihteiston teräsosat kaikilta pinnoilta, amerikkalainen valmistaja koneisti ainoastaan välttämättömät toisiin osiin kosketuksissa olevat pinnat. Lisäksi välykset asetettiin sen verran suureen lähtöarvoon, etteivät pienet roskat ja epätarkkuudet pystyneet häiritsemään koneen toimintaa.
Amerikkalaiset suunnittelijat lähtivät jo alkuvaiheessa siitä olettamuksesta, että tämän tyyppisiä koneita tulevat ajamaan ja huoltamaan meksikolaiset kouluttamattomat työntekijät. Niinpä koneen käytöstä ja huollosta päätettiin tehdä niin yksinkertaista kuin mahdollista.
Amerikkalaiset koneet osoittautuivat alkeellisesta tekniikastaan huolimatta yllättävän pitkäikäisiksi ja toimiviksi. Niiden ylläpitokustannukset olivat alhaiset.
Näin tämä tarina on tulossa päätökseen. Vain yksi pieni sivujuonne on vielä kertomatta. Se siis vielä tässä lopuksi: Pohjolan perukoilla sijaitsi maa nimeltä Suomi. Myös siellä oli yritys, joka halusi tehdä oman kuormaajan.
Suunnitteluun ryhtyivät tehtaan perustaneet kaksi insinööriä. He olivat keksineet pari aivan erinomaista innovaatiota, jotka parantaisivat näiden kuormaajien ominaisuuksia ja tehoa selvästi. Harmillinen resurssipula vaivasi tätä yritystä. Suurin osa komponenteista oli ostettava valmiina muualta. Onneksi löytyi saksalaisia ja ruotsalaisia komponenttitehtaita, jotka olivat valmiina myymään tuotteitaan.
Pienenä valmistajana suomalainen tehdas ei tietenkään aina saanut sitä, mitä olisi halunnut ja koneita kasailtiin sitten niistä osista, mitä maailmalta löytyi. Kannattavuus oli kuralla ja lopulta maan uusi hallitus muutti teollisuuden sähköveron palautusten maksuehtoja niin, että tämä yritys oli liian pienikokoinen saadakseen palautusta.
Firma meni nurin ja jäljelle jääneet komponentit ja tuotantokoneet myytiin eniten tarjoaville. Konkurssihuutokaupassa oli mukana yksi huutaja Ruotsista. Hän osti kuormaajan mallioikeudet ja patentit. Parin vuoden päästä markkinoilla nähtiin uusi ruotsalainen kuormaaja, joka valtasi nopeasti merkittävän myyntiosuuden. Ruotsalaiset olivat ylpeitä menestyksestään ja uudesta ruotsalaisesta tuotteesta.
Loppu.
-
Diesel Power
- Guru
- Viestit: 559
- Liittynyt: 05 Kesä 2016, 14:57
Re: Sekalaista tarinointia
Jäi uupumaan kiinalainen tehdas tarinasta?