Suomen maanrakennuskonehistoriallinen seura
Re: Suomen maanrakennuskonehistoriallinen seura
Uusi jäsentiedote on lähtenyt painoon, joten viikolla 45 olisi odotettavissa postia.
- Liitteet
-
- Hullujussi-3-kansi.jpg (68.46 KiB) Katsottu 8654 kertaa
Re: Suomen maanrakennuskonehistoriallinen seura
Olipa mukavaa luettavaa jälleen kerran. Suuret kiitoksetSMKHS kirjoitti:Uusi jäsentiedote on lähtenyt painoon, joten viikolla 45 olisi odotettavissa postia.
Re: Suomen maanrakennuskonehistoriallinen seura
Loppuvuoden suunnitelmat menivät seuralla jossain määrin uusiksi. Ensiksikin vuoden 2013 kirja vaihtui vielä kerran. Alkujaan vuoden 2013 toimintasuunnitelmassa oli ykkössijalle valittu Kemijoen rakentamisesta kertova historiikki, jonka oli määrä valmistua täksi vuodeksi. Kun sen valmistuminen tuntui viivästyvän, päätettiin tehdä seuran oma vuosikirja. Loppuvuodesta saimme kuitenkin tietää, että Kemijoki-historiikki "Pyörteistä voimaa" on parhaillaan painossa ja valmistuu jouluksi. Kun seuran oma vuosikirja olisi vaatinut vielä lisätöitä, niin katsottiin parhaaksi siirtää se ensi vuoteen ja jakaa Pyörteistä voimaa tänä vuonna. Tämä kirja siis menee niille, seuran jäsenille, jotka ovat maksaneet niin sanotun suuremman jäsenmaksun. Poikkeuksellisesti tämän vuoden viimeisen Hullu-Jussin mukana menee kaikille seuran jäsenille Maanrakennus Ahti Virtanen Oy:n 50-vuotishistoriikki. Sen postitus tapahtuu nyt vuoden viimeisinä päivinä, joten perillä se on vasta uuden vuoden jälkeen.
- Liitteet
-
- Hullujussi_4_2013.jpg (50.16 KiB) Katsottu 8424 kertaa
-
- MAV-kansi.jpg (64.04 KiB) Katsottu 8424 kertaa
Re: Suomen maanrakennuskonehistoriallinen seura
Nyt on tämän vuoden ensimmäinen jäsentiedote tekeillä. Siihen on tulossa vanhoja valokuvia yksityisalbumista (kuva liitteenä) ja kirjoitus Lokomo 320- ja 340-mallien laahakaivinkonemuutoksista 80-luvulla.
Pian olisi myös aika kutsua koolle vuoden ensimmäinen jäsentapaaminen. Ehdotuksia paikan ja ajan suhteen voi mielellään jättää sihteerille sähköpostilla tai tämän foorumin kautta yksityisviestillä.

- Koko-sivu-2-840_484.jpg (94.12 KiB) Katsottu 8299 kertaa
Re: Suomen maanrakennuskonehistoriallinen seura
Nyt on laitettu postiin viimeinen erä tämän vuoden ensimmäistä jäsentiedotetta, joten ensi viikolla ne ovat perillä. Jäsenmäärän kasvu on aiheuttanut sen, että koko postitusta ei enää ehdi tehdä yhden päivän aikana ja siksi sitä joutuu jakamaan usein kahdelle viikonlopulle. Vaikka lupailin, että tässä ykkösessä olisi ollut kirjoitus Lokomon hydraulisita laahakaivinkoneista, joutui sen siirtämään seuraavaan tiedotteeseen. Hyviä albumikuvia oli lopulta niin paljon, ettei tila riittänyt.
- Liitteet
-
- Hullujussi_1_2014.jpg (104.21 KiB) Katsottu 8170 kertaa
-
ArcticCarbon
- Aktiivinen käyttäjä
- Viestit: 32
- Liittynyt: 29 Syys 2010, 19:05
Re: Suomen maanrakennuskonehistoriallinen seura
Positiivisia ongelmia sanoisin. Näin tuoreena jäsenenä täytyy kyllä sanoa, että olen kyllä tyytyväinen postiluukusta tupsahteleviin julkaisuihin.
Olen varmaan maksanut jäsenmaksun halvemman mukaan. Onnistuuko tuota Kemijokikirjaa hankkia muuten?
Olen varmaan maksanut jäsenmaksun halvemman mukaan. Onnistuuko tuota Kemijokikirjaa hankkia muuten?
Re: Suomen maanrakennuskonehistoriallinen seura
On hauska kuulla, että seuran jakamaan materiaaliin ollaan tyytyväisiä. Jäsentiedotteissamme julkaistavat kuvat ja tekstit pyritään saamaan mahdollisimman monilta seuran jäseniltä, jotta sisältö olisi monipuolista. Kukin jäsen saa tarjota sellaista sisältöä, mitä hän pitää tärkeänä.
Isompaan jäsenmaksuun sisältyvän kirjan voi saada aina jälkikäteenkin maksamalla jäsenmaksujen välisen erotuksen. (Sillä varauksella, että seuralla on kyseistä kirjaa vielä jäljellä!)
PS: uusi jäsentiedote on taas tekeillä ja siinä on nyt vuorossa Lokomon hydrauliset laahakoneet, jotka eivät edelliseen tiedotteeseen mahtuneet.
Isompaan jäsenmaksuun sisältyvän kirjan voi saada aina jälkikäteenkin maksamalla jäsenmaksujen välisen erotuksen. (Sillä varauksella, että seuralla on kyseistä kirjaa vielä jäljellä!)
PS: uusi jäsentiedote on taas tekeillä ja siinä on nyt vuorossa Lokomon hydrauliset laahakoneet, jotka eivät edelliseen tiedotteeseen mahtuneet.
Re: Suomen maanrakennuskonehistoriallinen seura
Mitenkä liittyminen tapahtuu? Ei netistä löytynyt oikeastaan mitään tietoa, pl. nämä foorumit...
Re: Suomen maanrakennuskonehistoriallinen seura
Seuran jäseneksi voi liittyä lähettämällä täällä foorumilla yksityisviesti nimim. SMKHS (=seuran sihteeri). Liittyminen on myös mahdollista niissä tapahtumissa, missä seuralla on oma osasto.
Omia nettisivuja ei seuralla toistaiseksi ole.
Tässä yhteydessä toivotan seuran puolesta kaikki vanhojen koneiden harrastajat ja maanrakennusalan historiasta kiinnostuneet tervetulleiksi seuraan.
Omia nettisivuja ei seuralla toistaiseksi ole.
Tässä yhteydessä toivotan seuran puolesta kaikki vanhojen koneiden harrastajat ja maanrakennusalan historiasta kiinnostuneet tervetulleiksi seuraan.
Re: Suomen maanrakennuskonehistoriallinen seura
ArcticCarbonin puskukoneiden kunnostuksestakin olisi mielenkiintoista lukea joskus Hullu Jussi tiedotteista...SMKHS kirjoitti:On hauska kuulla, että seuran jakamaan materiaaliin ollaan tyytyväisiä. Jäsentiedotteissamme julkaistavat kuvat ja tekstit pyritään saamaan mahdollisimman monilta seuran jäseniltä, jotta sisältö olisi monipuolista. Kukin jäsen saa tarjota sellaista sisältöä, mitä hän pitää tärkeänä.