Onko teillä tarinoita, muisteluja tai legendoja persoonallista urakoitsijoita? Näistä yleensä jo edesmenneistä henkilöistä olisi mukava lukea kertomuksia. Tarinoissa ei välttämättä tarvitse mainita henkilöä nimeltä, jos tarinan voi kertoa muuten.
Esimerkiksi vaikka tällainen: Kun legendaariselta urakoitsija Niilolta kysyttiin "mitä teille kuuluu vastaus saattoi kuulua että puoli Liminkaa ja Ketunmaa kokonaan"
Urakoitsija persoonat
Re: Urakoitsija persoonat
Lemolan Niilosta olikin aivan oma luku Monttu auki kirjassa. Sen perusteella voi sanoa olleen aikamoinen persoona. Mielenkiintoinen oli lukea Koneklassikoista juttu Jaaran koneen nostosta, johon myös tuossa kirjassa viitattiin.
Kerronpa pari tarinaa itäsuomalaisesta isosta urakoitsijasta ja kaipa liikemiehestäkin voisi puhua lopulta. En tunne henkilökohtaisesti häntä, mutta muutama työkaveri on ollut töissä yrityksessä tai tekemisissä hänen kanssaan. Erittäin pitkän ja arvostetun päivätyön tehnyt ja merkittävän yrityksen luonut henkilö kyseessä.
Vaikka yritys on iso, niin aika usein ko. henkilön saattoi löytää vaikkapa korjaamolta hommista. Kerran oli kuulemma ollut kauhaa hitsaamassa haalarit päällä työmiesten ollessa kahvitunnilla. Halliin oli tullut kiertävä myyntimies kauppaamaan muistaakseni erikoishitsauspuikkoja tms. Myyntimies ei ollut tunnistanut urakoitsijaa ja oli alkanut vähän esittelemään myymiään tuotteita. Urakoitsija oli vähän aikaa kunnellut ja sitten sanonut: On nuo varmaan hyviä, mutta enhän minä noita uskalla ostaa. Kyllä sinun johtajalta pitää kysyä ja sinne näitä tarjota. Myyntimies oli sitten kysynyt, että mistäs sen johtajan löytää. Urakoitsija oli sanonut, että yleensähän ne toimistossa johtajat on. Myyntimies oli sitten harpponut toimiston suuntaan ja taukotuvan ohi mennessään kysynyt tauolla olevilta, että mistäs hän johtajan löytäisi? Miehet siihen, että tuollahan se hallissa kauhaa hitsaa
Toinen tarina on sellainen, kun oli tullut yrityksen kylään jonkinlainen porukka ja jokainen vieras oli antanut urakoitsijalle käyntikorttinsa. Tähän urakoitsija todennut, että on näitä hänelläkin ja oli pöydän laatikosta ottanut nipun käyntikortteja ja jakanut sitten vieraille niitä. Joku oli saanut sitten Esson myyntimiehen kortin, toinen Wittraktorin edustajan kortin jne.
Kerran työmaalta tullessaan oli pysähtynyt mielenkiinnosta synnyinkunnassaan olleen pienemmän urakointiliikkeen hallille, jossa hitsari oli ollut kauharemonttia tekemässä. Oli kai tullut vähän (hyväntahtoista) erimielisyyttä miten kauha pitäisi korjata. Urakoitsija oli sitten kaivanut haalarit auton kontista ja alkanut toisena kauharemonttiin. Muutaman tunnin touhuttuaan oli sitten todennut, että on tästä nyt matkaa jatkettava ja hypännyt autoon.