Hangosta Kuusamoon minikaivurilla!
Lähetetty: 20 Huhti 2010, 17:01
Sitä ei pidä itseään enään juuri lainkaan hulluna, kun lueskelee lehdistä toisten tempauksista. Tänään Iltalehti kirjoitti, että 26-vuotias hemmo aikoo ajaa 2-tonnisella minikaivurilla Hangosta kotopuoleen Muurameen. Aikoo kuulemma olla Juhannukseksi perillä. Oli laskeskellu, että ainakin 200 ajotuntia ehtii kertyä mittariin tuolla matkalla. Koneen malliksi oli lehdessä laitettu SWE 17? Muistanko oikein, että tuo olisi Sunwardin tyyppimerkintä? Ajoreissulle lähtevä Jukka Mutanen arvelee, että suurimmaksi haasteeksi matkalla tulee yksinäisyys. Lehdessä kaveri miettii seuraavaa: -Toisaalta se on ihan hyvä, että joutuu rauhoittumaan ja miettimään kaikenlaista. Ehkä siinä tulee mietittyä syntyjä syviä ja sitä kannattiko koko tähän hommaan ylipäätään lähteä, sanoo Mutanen.
Olen joskus ajanut kaivinkoneilla melko pitkiä matkoja - tai siltä ne ovat ainakin tuntuneet sen jälkeen, kun on esimerkiksi kolme varttia ehtinyt koneella körötellä. Pisin matka on paalukoneella
ajettu kuusi kilometriä. Homma lähti liikkeelle siitä, että lavettikuski kieltäytyi ajamasta pidemmälle, koska ei ollut varma saisiko autoa käännetyksi perillä. Sanoin hänelle, että jätä sitten minut ja kone tähän, ettei tarvitse hänen tuskailla epävarmuudessa. Se oli sellaista hiekkaista maalaistietä peltojen keskellä. Oli lämmin kesäpäivä ja ajelin hiljakseen kohti työmaata ja ehdin siinä matkalla miettiä yhtä jos toistakin asiaa. Suhteet tuohon lavettikuskiin kyllä viilenivät tapauksen jälkeen.
Noita pitkähköjä ajoreissuja on tullut tehtyä alkuvuosina paljonkin, eivätkä ne aina sujuneet ihan suunnitellusti. Ylipäätään aikaisempina vuosina ajeltiin koneilla huomattavasti enemmin pitkiä siirtoja kuin nykypäivänä. Kertokaa mieluusti muutkin kokemuksistanne "tien päällä".