Peruskysymysten äärellä, nelikeppinen Ahma 450 ~60

Keskustelua kaivurikuormaajista
S.Samuelsson
Viestit: 2
Liittynyt: 14 Syys 2016, 10:21
Paikkakunta: Vampula

Peruskysymysten äärellä, nelikeppinen Ahma 450 ~60

Viesti Kirjoittaja S.Samuelsson »

Moi.

Vuosia kestäneen, pienen ja kevyen kaivuulaitteen etsinnän jälkeen tuli hankittua otsikon mukainen nostolaitesovitteinen konekuokka.

Eihän tuo toki oikea kaivinkone ole, mutta voittaa ainakin omasta mielestä 6-0 perinteisen Fiskarsin manuaalikaivimen kun pitää kaivantoja louhikkoiselle pihamaalle raapia.



Vaikka "kaivuukunnossa" olikin, sekä kaivurissa, että keulapainona toimivassa ja voiman ja liikkuvuuden antavassa -61 950 David Brownissa oli hivenen entrattavaa.
Silti sain muutaman kaivannonkini kaivettua, ja täytettyä.
Kuten voimakoneesta voi päätellä, Ahma on omalla alkuperäisellä pumpullaan varustettu ;).

En toki kuvitellutkaan että vanhalla väljällä kaivurikuormaajalla kaivaminen olisi erityisen helppoa, mutta eteen tuli likipitäen ylivoimaiselta tuntuvia ominaisuuksia, joista en asiaan perehtymättömänä osaa päätellä josko vika on keppien ja penkin, vai keppien ja kauhankynsien välissä.



Päälimmäisenä kiusaa tekevänä ominaisuutena on tasausvedon /-työnnön täydellinen mahdottomuus.

Pienihalkaisijaiset sylinterit eivät tietenkään helpota tilannetta, kohtuullisilla kierroksilla liikkeet ovat nopsakoita, eikä tyhjäkäynnillä viitsi DBtä pilata.
Mutta tuo on ominaisuus, ei vika.
Valurautaiset männänrenkaatkaan eivät liikkeiden tasaisuutta edesauta, mutta ainakaan tällä hetkellä ei ole aikomusta siirtyä modernimpiin tiivisteisiin.

Ohjainten alkuperäisestä järjestyksestä ei jostain syystä löydy oikein minkäänlaista nettitietoa, ja suullisena tietonakin sain ainoastaan selville että aikojen saatossa on ollut kahta nelikeppi-standardia, uutta ja vanhaa, mutta lähteillä ei ollut muistikuvaa mitkä nuo kaksi järjestystä olisivat olleet.

Mahtaisiko täältä löytyä tietoa kuinka asia alunperin on Ahmassa ollut?


Sinänsähän asialla ei liene samanlaista merkitystä kuin raskaammissa ja nykyaikaisemmissa kaivinkoneissa, venttiilipöydän (Hydreco?) lohkot lienevät samanlaisia, jolloin järjestyksen ja suunnat saa haluamakseen letkuja siirtelemällä.
Tietysti, jos lohkot ovat erilaisia, ei suuremmin ihmetytä miksi ei oikein meinaa luonnistua.

Verrattuna kaikkiin 2- (MHI, SCM, ISO/BHL ja SAE/JIS) ja 4-keppisiin (http://manuals.deere.com/omview/OMT1666 ... UL00_1.htm) järjestelmiin joista tietoa löysin, omassa on yksi poikkeavuus joka ihmetyttää.
Kaikissa löytämissäni kaavioissa puomin ja kaivuuvarren liikkeet ovat eri käsien vivuilla, mulla kumpainenkin oikealla kädellä.
Suunnat ovat sentään oikeat, sopivasti vetämällä pitäisi kauhan liikkua kohti, ja työntämällä poispäin.

Mietin jo kuristusnippojenkin asentamista, joilla on aikoinaan tullut tehdastekoistenkin laitteiden (NHK) liikkeitä hidasteltua, mutta mieluummin tekisi homman tyylikkäämmin vaikka lämpöongelmia ei olekaan, kavitaatioääniä kun toisinaan kuuluu jo nyt.



Muutkin tiedot 450 Ahmasta kiinnostavat, oikeastaan ainoa info jonka löysin oli Masinistien sivustolta:

http://www.masinistit.com/keskustelupal ... hp?t=75521


T:Samuli
Avatar
Hullu-Jussi
Guru
Viestit: 1815
Liittynyt: 25 Marras 2009, 09:58

Re: Peruskysymysten äärellä, nelikeppinen Ahma 450 ~60

Viesti Kirjoittaja Hullu-Jussi »

Eikö linkissä olevassa JD:n valinnaisvarusteena saatavassa Ford-ohjauksessa ole puomin ja kaivuvarren liike vierekkäin samalla kädellä? Tässä tapauksessa siis vasemmalla kädellä.

Olen ymmärtänyt niin, että idea Ford-ohjauksessa on se, että pidettäessä molemmissa käsissä samanaikaisesti kahta vierekkäistä vipua voidaan kaivulaitteella melko helposti tehdä useampaa liikettä samaan aikaan. Kun vasemmalla kädellä työntää kahta vasenta vipua loittonee kauha (E+A) ja vetämällä tulee takaisin (F+B). Samalla saattoi oikealla kädellä kääntää kaivulaitetta kauhan tyhjennystä varten sivulle ja takaisin. Moni kuljettaja tykkäsi, että tämä nelivipuohjaus oli hyvin kätevä. Niinhän puutavarakuormaimissakin jotkut ajavat mieluiten neljällä vivulla.

Onko siinä venttiilipöydässä missään lohkossa sylinterikohtaisia shokkeja?

Liitteeksi vielä kuva Fordin nelivipuisen kaivukoneen paakeista.
Liitteet
Ford-nelivipu.jpg
Ford-nelivipu.jpg (49.94 KiB) Katsottu 10245 kertaa
lannenmies
Guru
Viestit: 334
Liittynyt: 02 Kesä 2011, 15:16
Paikkakunta: Turku

Re: Peruskysymysten äärellä, nelikeppinen Ahma 450 ~60

Viesti Kirjoittaja lannenmies »

Miten mulla ois muistikuva että Länkkärissä 475 ois ollut vasemmalta oikealle kääntö kauha varsi puomi.Voin kyllä veistää muurin kun asiasta on yli neljäkymmentä vuotta.Jotenkin muistan että kun vipuja lämmitettiin ja väännettiin ,sopivat jotenkin käteen.Vammas ja Ara oli eri tavalla.
Alan töitä maan vanhimmalla kalustolla.Vuodesta 1972.
S.Samuelsson
Viestit: 2
Liittynyt: 14 Syys 2016, 10:21
Paikkakunta: Vampula

Re: Peruskysymysten äärellä, nelikeppinen Ahma 450 ~60

Viesti Kirjoittaja S.Samuelsson »

Moi.

Kiitos vastauksesta.

Hullu-Jussi kirjoitti:Eikö linkissä olevassa JD:n valinnaisvarusteena saatavassa Ford-ohjauksessa ole puomin ja kaivuvarren liike vierekkäin samalla kädellä? Tässä tapauksessa siis vasemmalla kädellä.
:oops: totta puhut, jotenkin jäi huomaamatta.

Hullu-Jussi kirjoitti: Olen ymmärtänyt niin, että idea Ford-ohjauksessa on se, että pidettäessä molemmissa käsissä samanaikaisesti kahta vierekkäistä vipua voidaan kaivulaitteella melko helposti tehdä useampaa liikettä samaan aikaan. Kun vasemmalla kädellä työntää kahta vasenta vipua loittonee kauha (E+A) ja vetämällä tulee takaisin (F+B). Samalla saattoi oikealla kädellä kääntää kaivulaitetta kauhan tyhjennystä varten sivulle ja takaisin. Moni kuljettaja tykkäsi, että tämä nelivipuohjaus oli hyvin kätevä. Niinhän puutavarakuormaimissakin jotkut ajavat mieluiten neljällä vivulla.
Noin minäkin asian ymmärsin kun tutustuin vipuihin ensimmäistä kertaa, mutta kovasta yrittämisestä huolimatta ei luonnistunut, ei sitten millään.
Edes kahdella kädellä ei puomisto liikkunut hallitusti kun yhtäaikaista toimintaa yritti.


Hullu-Jussi kirjoitti: Onko siinä venttiilipöydässä missään lohkossa sylinterikohtaisia shokkeja?
Ei ainakaan omasta mielestäni, mutta vähäinen hydrauliikan tuntemukseni on pitkälti alumiinilohkoisiin irtosuuntaventtileihin kallellaan.
Ja vieläpä niin että mukana seuraavasta dokumentaatiosta voi tutkia komponentit ja kytkennän :).

Ikivanhan Kiinalaisen, ja Kodakinkin rakastaman sananlaskun hengessä kuitenkin kuva, joka olisi toki pitänyt liittää jo edelliseenkin viestiin:

Kuva

Keskimmäinen vipu laskee ja nostaa kaivuuyksikköä.


Hullu-Jussi kirjoitti: Liitteeksi vielä kuva Fordin nelivipuisen kaivukoneen paakeista.
Kiitos, jotenkin jämäkämmän oloiset kuin nuo mun.



lannenmies kirjoitti:Miten mulla ois muistikuva että Länkkärissä 475 ois ollut vasemmalta oikealle kääntö kauha varsi puomi.Voin kyllä veistää muurin kun asiasta on yli neljäkymmentä vuotta.Jotenkin muistan että kun vipuja lämmitettiin ja väännettiin ,sopivat jotenkin käteen.Vammas ja Ara oli eri tavalla.
Tuo muistelemasi järjestys on itse asiassa sama kuin mullakin, eli voisi jopa olla alkuperäinenkin?


T:Samuli
Vastaa Viestiin