Fiat 25CF
Re: Fiat 25CF
Muistan hyvin kun kävin hakemassa telat Korpilahdelta. Ketjut oli tosiaan jostain poravaunusta, mutta en muista mikä oli merkki ja malli. Ketjut näyttää yllättävän köykäiseltä, mutta puljasin ne yksin pakettiautoon ja totesin että painavathan ne. Sain juuri ja juuri kammettua telat kyyttiin. En hoksannut otta taljaa mukaan. Ja paluumatkalla räjähti vielä huono takarengas.
Kävin samalla reissulla katsomassa 30 Rustonia, muistaaksen Joutsassa. Koko Rustonia ei löytynyt mistään. Ilmeisesti koneen omistussuhteet oli jotenkin epeselvät, jotenka toinen omistajista oli piilottanut koneen. En kysellyt koneen perään sen enempää. Helpompi varmaan kahden omistajan selvitellä omistussuhteita, kuin kolmen.
Täytyy kysellä porareilta kettinkiä.

Nojohan mä tua heinikos ihimettelin, jotta mistä mä ne ketjut oon aikanansa hommannu, mutta ne oliki sun jälieltä.
Vapaasti voii tariota kyseesenmallisia ketjuja ja lappoonensa, jos on tontilla ylimäärääsenä. Niin,33 lenkkiä puolellansa.
Vapaasti voii tariota kyseesenmallisia ketjuja ja lappoonensa, jos on tontilla ylimäärääsenä. Niin,33 lenkkiä puolellansa.
Re: Fiat 25CF
Otin sitte, ja heiluttelin vähä nokkapyöriä. Ei ollu tietysti yllätys, jotta laakeroonti oli entinen, ja pyöränpuolikkahat, jokka neki on ollu alakuperin akselilla kartiokiinnityksellä, on saanu kuormaajakäytös pahoon selekähänsä. Koriaaltu oli pellinkaikalehilla, prikoolla, ja vähä hitsilläki. Stefakki oli ollu joskus. Laakeripesäsysteemi on viä ittesnänsä laakerootu telarungon päähän. liukulaakeriilla, jokka niveltää rungos olovahan irtotappihin. Sitte viä telankiristäjän ruuvi, ja sen jatkona H:n mallinen nivel, jokka yhyristää jousen laakeripesähän. Kaikki osat käyttökelevottomia, mutta sehän jo tierettihin. Pyöränlaakerit ittesnänsä on kartiorullalaakerit, niistä pääsöö uusilla, mutta akselienkans tuli ratkaasuksi teherä uuret, suoralla tapilla, ja sorvaamalla pyörihin vähä tiukat sovitteet vanhojen kartiooren tilalle. Pyöräs oleva olakes kans parimillä pienemmäksi, jotta saatihin puhuras pinta pienempireikääselle stefalle. Kiristysruuvinpään tapintilat, samoon ku laakeripesän vastaavat piti täyttää hitsillä ennen koneistusta, muuten olis pitäny teherä tapit niin suuret, jotta H-kiriaamien reikien ympäriltä olis loppunu värkki. Samoon laakeripesän varsinaasen niveltapin reikä telarungonpäästä piti koneistaa suuremmaksi, niinku pesäs olevat karkaastut laakerikupin reiät, ja niihin uuret tapit. Tällä operaatiolla saatihin nokkapyörien ripustukset uurenveroosiksi. Voin jo kuvitella miltä tuntuu koota näitä ns. uusia osia sitte josus telarungon päihin.
- Liitteet
-
- Nokkapyörän ripustus purkuvaihees, surkialta näyttää.
- C892CC13-1536-4C16-84D8-30A97CDD2A71.jpeg (112.04 KiB) Katsottu 2252 kertaa
-
- Puhallettuna näyttää paremmalta ku onkaa…
- 557C6A26-8AD8-4636-9A42-5A8AEF349381.jpeg (100.45 KiB) Katsottu 2252 kertaa
-
- Niin, aarporaaminenhan on meikälääsen leipälaji.
- 49EB8EC9-7357-499E-AA1D-458072F6FBB0.jpeg (120.12 KiB) Katsottu 2252 kertaa
-
- Nokkapyörien nivelöönti kokuamista vailla.
- B8ACC21E-223F-4769-B273-A78844041DEC.jpeg (96.14 KiB) Katsottu 2252 kertaa
Re: Fiat 25CF
Telarunkojen purku vaihteistokotelosta pitää alaata etujousituksen purottamisella pois. Täshän on poikittaanen lehtijousipakka nivelöötynä runkojenpäihin. Asialla ei tietysti mitää merkitystä, mutta pirin selevänä, jotta pyöräraktoriski on jousitus, mutta ei, se on vain telaversios. Toinen asia mitä piti päivitellä, on se jotta kuinka tuollaanen hento jousipakka on voinu kestää tuon kuormaajarasituksen, mutta väärin seki, ku enämmän rupes ajattelohon. Kuormaajan mekanismihan on kokonansa telarungoos kiinni, ja kuormitus kohoristuu tietysti niihin. Jousitus ottaa vain moottorinpainon vastahan, sen mitä se nytkyttää keinuakselista. Tuo jousipakkahässäkkä onki vissihin ainua paikka, mikä ei oo varsinaasesri hajalla, kulahtanu vain väliäksi. Lisäksi ku peräreppuna on tuollaasen liki viitospillarin kokoluokkaa olova monensarankilon vinssi, jolla vetääs heleposti ittensä irti itte konehesta, niin painonjakautuma on paremminki niinpäin, jotta nokka yrittää ylähäppäin.
Telarunkojen keinuakseli pitää sorvata pienempähän halakaasijahan, ku on kulunu soikiaksi, ja runkojen puslat tietty teherä uuret. Samoon Schaeffin välivipujen puslat sököt, ja osa pyörii reiäs. En viitti ruveta nuosta rungoosta yrittämähän kuormaajan mekanismia irti, ku ne on paikkahansa koottu hitsaamalla, ja ne saa reirattua kiinnippäin. Kyllä täski hommaa piisaa.

- Jousipakka ei oo kummoonen palikka, purkua ja putsausta.
- 12222D45-BE79-4530-A0AB-4BD663CE11C5.jpeg (94.46 KiB) Katsottu 2166 kertaa
-
- Yllätykseksi huomasin, jotta oon vinssin kunnostanu jo silloon joskus.
- 3E596D10-A204-4DD2-B154-58BFAA101741.jpeg (99.64 KiB) Katsottu 2166 kertaa
-
- Telarungon, ja kuormaajan hässäkät orotteloo vuoroansa
- F68112E1-B811-448B-A492-FE04BA3ACDCA.jpeg (111.4 KiB) Katsottu 2166 kertaa
- Diesel Power
- Guru
- Viestit: 550
- Liittynyt: 05 Kesä 2016, 14:57
Re: Fiat 25CF
Johtopyörässä melkoisen vekkuli kannatin. Sillä kaiketi säädetään ketjun kireyttä mutta onko tuollaisessa rakenteessa ollenkaan jousta joka antaa löysää johtopyörään jos telan väliin joutuu jotakin?
Re: Fiat 25CF
On toki siinä takaiskut, jousi on tua telarungon tunnelis. Jätin niistä selevittämättä, ku täs tuloo muutenki pitkät puheet, rupiaa lukijaa jo pian kylläännyttämähän. Tuo pitkä kiristyskruuvi menöö jousen sisälle, ja sillä sääretähän pönnöö jousta vasten.
- Liitteet
-
- Jousen turpalevykki piti tietysi entisöörä kaasupillin, ja rälläkän jälieltä.
- D42E96AD-234A-43C2-95F9-FA2E1FEF8AD4.jpeg (123.41 KiB) Katsottu 2129 kertaa
-
- Pitää piirtää kliirulla laattiahan, jottei jää muistinvarahan
- BB09A433-364A-43F8-AB90-5090795575AB.jpeg (102.25 KiB) Katsottu 2129 kertaa
Re: Fiat 25CF
Nonyssitte, ku teiatungot sai verettyä tapinpäästä irti, ja päästähän tarkastelemahan keinuaksilaa, niin toretahan, jotta johonaki on väliää, ja palio. Akseli on alakuperin kiinni, ja kiristyksis korvihin, Italiaksi: Supporto destro barra trasversale sospensione, jokka on taas ittesnänsä pultattu porttaalikoteloohin kiinni.
Niin, alakuperin pultattu, mutta nyt on niin, jotta korvat on hitsattu
koteloohin, ku pultit on katkeellu. Varmahan senaijjan tyypillistä työmaaremonttia, jotta saa taas muutaman kuorman matkahan. Ja korvan kiristyspannat akselihin samoon paloona, ja koriaaltu hitsillä, ja rauranpaloolla, jotta pysyys aksila paikoollansa. Entisöönnin kannalta rupiaa jo miettimähän, jotta pitääkö tuosta Lapista haetusta teherä elimenluovuttaja, mutta ei anna luonto periksi. Olisko siinäkää nuo korvat priimat, pitääs niitäki varmahan holokittaa tai jotaki.
No, irti ne korvat kumminki pitää alakajaasiksi saara. Katkaasulaikalla sitte hitsisauman keskiliniaa hinkaten, niin saumanraja tuloo näkyvihin, ku hiomajauho jää maknettisena katkioomehen merkiksi. Millähän on saatuki konehen alleppäin nuon hyvin hitsatuksi , ja viä puikolla, ei oo ollu aiva noloo hitsari. No, ympäri ku sai hinkattua, ja antoo vähä lekaa korvahan, niin irtoshan ne lopuuksi toisestansa.
Sitte panoo miettimähän, 8 pulttia katkennu aikanansa reikihin!,laikka syöny molemmista puolista alakuperäästä värkkiä, korvakot aiva pilalliset, millähän näistä saa tehtyä jonkummoiset,ja alakuperääsen malliset.
Tairolla vai tuurilla, mutta sain ku sainki ne kaikki katkennehet kiinni ruostunehet 8kpl M16x1,5 pultinpätkää kotelon syöveriistä nyhyrettyä pois. (Aiva mä olin itteheni tyytyväänen.)

- Korvakko olis vähältä niinku irti.
- E2DCA2CA-4561-4EF2-B826-BE232EAF1EF2.jpeg (122.56 KiB) Katsottu 1992 kertaa
-
- Onni suosii rohkeaa, 4 tumppia jo irti. Huom. laikan jäläki koneistuksen reunas.
- DF436EA3-8DE8-42E5-9134-7B7EFD772089.jpeg (123.59 KiB) Katsottu 1992 kertaa
-
- Hitsiävain Perkeles….
- 9366E23F-B7AE-4CBB-9943-88B188A654BA.jpeg (135.72 KiB) Katsottu 1992 kertaa
-
- Näillä pitääs pysyä telat, ja kones yhteistyös?
- 23795A4F-29B9-4758-A2EA-725C66615747.jpeg (111.98 KiB) Katsottu 1992 kertaa
Re: Fiat 25CF
Sitte pitääs arvioora, mitä nuoren korvaankans tekis. Ei onnistu koriaaminen, ovat niin sepitetty piloolle. Kattellakko ehejät Italiasta, no, olisko ne kuinkahyvät? Kokonansa uusien tekeminen, nojoo, mutta yhyrestä palasta aika kova nirhaaminen, ja viimmeestely, jos yhtää alakuperääsen näkööstä hakoo. Siinä sitä käres pyöritelles kattelin, jotta kas ku ei tuo hitsi irtilyöres oo lohojennu, son niinku venähtäny poikki. Fiilalla saumanrajaa kokeelles se ei ookkaa kariennu. Hmmm, korva ei ookkaa valurautaa
se onki rautavalua, elikkä sitä voiis hitsata nuonniinku normaaliilla konstiilla. Sehän muuttaa homman luonteen kertaheitolla.
Jos mä ajanki aarporas tuosta kiinnitysosasta tuon pannan rääteet pois sitä halakaasijaa myöten ku on oletettu pannan ulukohalakaasija, ja siihen sivuulle kovetut hitsausviisteet,senkokooset, jotta vastaa pannan paksuutta, ja uuren rinkulan ainesputkesta. Sitte viä kiristyspultin holokki, ja ainesputkehen sille tila. Hitsillä osat kokohon, heleppo homma. Ei muutaku tuumasta toimehen….

- Nuon se joinki on alakuperin ollu.
- DFBFB67C-4EF4-4C72-BA47-E1D489BE75A1.jpeg (106.38 KiB) Katsottu 1928 kertaa
-
- Olikahan tämä ny sittekkää helepoin tie?
- 96B534D4-ABDB-4050-912E-3B9D279085A6.jpeg (103.84 KiB) Katsottu 1928 kertaa
-
- Nuon kussen hitsaaloo yhtehen.
- 44BC53DB-5844-4D22-B959-A3F341D47909.jpeg (90.74 KiB) Katsottu 1928 kertaa
-
- Aika karvaasen näkööset tuli pohojan reunoosta hitsillä tärppimällä.
- 89EEE943-42A2-4BE3-9025-C098A3EFBE40.jpeg (124.78 KiB) Katsottu 1928 kertaa
Re: Fiat 25CF
Teräsvalua tollatteet lienee ..... Tavan melto-valurauta ei kestäisi .... Ja ei ole oikein järkevästi hitsattavaakaan....
Viimeksi muokannut jusape, 27 Tammi 2022, 21:35. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
A-C TL20D -60, Scoopmobile model HP -53, H -5? HPD-69/70, Nuff: Univ Three -61, 460KKK-62, 460Turbo-64 n.450hv, Universal -54 (perkins engine), GMC 6-71(Detroit Diesel) -65 , 6V-53 - 82, BroomWade WR250, jne ...
- Diesel Power
- Guru
- Viestit: 550
- Liittynyt: 05 Kesä 2016, 14:57
Re: Fiat 25CF
Helppoudesta en tiedä mutta siisti siitä tuolla tavalla tulee ja uskoisin että hyvä vielä kaiken lisäksi.Olikahan tämä ny sittekkää helepoin tie?