Tietyömaan kirous.

Täällä voi puhua vapaasti aiheista joille ei löydy muuta foorumia
epäonninen
Viestit: 4
Liittynyt: 25 Kesä 2013, 21:11

Tietyömaan kirous.

Viesti Kirjoittaja epäonninen »

Moi.

Lähden ihan kyselemään onko kenellekkään muulle sattunut ja tapahtunut tietyömailla onnettomuuksia ja onko niiden kanssa menetelty mitenkä.

Itse työskentelen asfalttialalla tarkemmin sanottuna teen asfaltinpohjia joten joudun työssäni työskentelemään todella paljon tietyömailla.
teen töitä kaivinkoneella, höylällä sekä liukuojattavalla pyöräkuormaajalla "bobcat"
tällä kertaa olin bobcatilla tekemässä ajoradalla, toisen ajoradan kaistan asfaltin pohjia kun rytisi. tie oli merkitty asiankuuluvasti tietyömaan merkeillä sekä työkoneessa oli varoitus majakka päällä. omasta mielestäni toimin juuri kuin lain kirja näiltä osin on määrännyt. mutta poliisipa oli toistamieltä. Kaivinkone lastasi asfaltin paloja kaivannon reunoilta edelläni kuorma auton kyytiin itse tulin perässä ja oioin kaivinkoneen avaamaa kaivantoa. täyttelen juuri risteys aluetta niin että 7centin asfaltille olisi tilaa ajoradalla (tuplamassa) täyttelin reunoja niin että autot pääsisivät ylittämään kaivannon ilman ongelmia. olin juuri siis risteys alueella tekemässä tasoittelua kun huomasin vasemasta peilistä vasemmalla puolella vasenta kaistaa tulevan auton. tarkistin samalla myös oikean peilin en nähnyt mitään ja lähdin peruuttamaan hiukan jotta nään paremmin taas tekemäni koron ja etenemään sitten sen mukaan. tuo tasoittelu korottelu ja leikkailuhan on sellaista kaksi metriä eteen metri taakse ja taas vähän eteen pumpaamista ainakin itse olen oppinut parhaiten tekemään niin tämän työn, sellaista pikkutarkkaa näpertelyä. no takaisin asiaan lähdin tosiaan peruuttamaan kun olin vilkaissut myös oikeean peiliin ja todennut sen tyhjäksi. noin metri max kaksi taaksepäin ja jysähti.
juuri se vasemmalla kaistalla ollut auto oli lähtenyt kääntymään takaani sillä samalla siunatulla sekuntilla oikealle sillä seurauksella että oikea peräpuntini kulma osui auton etuoveen. törmäys kulma oli noin 45astetta joten auton on täytynyt lähteä kääntymään aivan takanani koska ei ollut kerennyt kääntää autoa enempää poikittain.

Auton kuljettaja halusi kutsua paikalle poliisin. ja niinhän se siten kutsuttiin kun poliisi vihdoin viimein yli 3 tunnin odottelun jälkeen saapui paikalle. olin jo kerennyt tehdä työt valmiiksi kaivin kone kuski ja kuorma auto kuski olivat lähteneet kotiin. poliisi kysyi ensimmäisenä mitä on tapahtunut kun kerroin että olin tehnyt tietyömaksi merkityllä tie uralla töitä risteys alueella ja henkilö auto on kääntynyt minun takaani vasemmalta kaistalta oikean kaistan yli niin että olen törmännyt autoon siirtäessäni konetta taaksepäin. poliisi tokaisi se nyt on niin että et sinä saa ajaa kenenkään päälle. se on ihan sama kun olisit parkkipaikalla ja peruuttaisit jonkun kylkeen. no se homma oli siinä sitten taputeltu ottivat pari kuvaa romuttuneesta autosta. kirjoittivat vahinko ilmoituksen
"osallinen 1 peruutti 2 ajoneuvon kelkeen, kun osallinen 2 kääntyi ajotieltä pihaan. osallinen 2 ajoneuvvon kyljessä mittavat vauriot. tietyömaa merkitty kyltein. ja tuossa koko selvitys. ei piirroskuvia ei mitään
löivät sitten vielä minulle läjän päiväsakkoja Liikenne turvallisuuden vaarantamisesta, olosuhteiden edellyttämän huolellisuuden ja varovaisuuden laimin lyönti vaaran ja vahingon
välttämiseksi.
kysyin siinä sitten poliisi rouvalta että sakottivatko he toista osapuolta eivat olleet koska hän ei ollut toiminut väärin. :P

no minä hänhän en tähän ratkaisuun ihan heti tyydy teen ensin vähän selviteltyäni oikaisu pyynnön sakkorangaistuksesta, sakko on minusta kohtuuton.
alue oli merkitty tietyömaaksi minulla oli liikeistäni varoittava vilkku "majakka päällä" toimin täysin laissa annettujen ohjeiden mukaan.
minulla on ollut ainakin se käsitys että tiettyömaa merkki varoittaa muita tiellä liikkujia. tietyömaan vaaroista, sinne kuulumattomat ihmiset, esteet, kivet yms. sekä vallitsevista liikenne säännöistä poikkeavasti liikkuvista työkoneista. sekä majakka valo työkoneessa työssä olevasta koneesta joka saattaa kulkea poiketen yleisistä liikenne säännöistä töitä tehdessään eteen, taakse, kääntyä, pysähtyä jne... nuo eivät tietenkään anna oikeutta törmäillä keneenkään mutta eikö nuo merkit ja varoitus valot pitäisi myös olla muutakin kuin vain merkki ja valo tuulessa.
Eli antaa muille tiellä liikkujille käskyn olla erittäin varovaisia jättää riittävä turvaväli työkoneisiin. Väitän 110% että jokainen työ konekuljettaja antaa tietä väistää ja tekee selväksi että on huomannut autoilijan jalankulkian tielläliikkujan turvalliseen ohittamisen takaamiseksi heti kun siihen on hyvä tilaisuus. ei minun työt ainakaan tule koskaan valmiiksi jos joka kerta kun näkee auton tai tielläliikkujan tietyömaa alueella nostaa kädet pystyyn ja juokseen kirkuen karkuun viereiselle pussipysäkille.
koska laki määrää meidän täytyy noita tietyö merkkejä kantaamukana ja merkata jokatyömaa, meidät on myös velvoitettu käytämään majakkaa varoittamaan itsestämämme. on minusta myös työmaalla työsekentelivien ihmisten pystyttävä luottamaan siihen että myös heidät huomioidaan ja heitä varotaan.

Mikä on teidän näkemyksenne asiasta. Aion vielä kiistää syylisyyteni vakuutus yhtiöön tapelkoon he kuka on syyssä lopullisesti.

Jos minä vaaransin liikenttä tehdessäni töitä oikealla ajouralla poliisin mielestä. eikö myös henkilö 2 joka kääntyi varomattomasti taakseni vasemlta kaistalta oikean kaistan yli pihaliittymääkohti ollut varomaton ja vaarantanut itse tempauksellaan itsensä sekä kanssamatkustajansa. en huomannut missään vaiheessa auton kääntö aikeita "vilkku" oikeaan ja eikö hänen olisi ensin pitänyt ryhmittäytyä oikealle kaistalle hyvissä ajoin ja sitten vasta kääntyä liittymästä sisään jos kerta työmaa alueella on normaalit liikenne säännöt. täsä tapauksessa olisin varmasti nähnyt jo hyvissä ajoin kyseisen autoilian aikeet takanani. Miten se turva väli onko oikein ja turvallista kääntyä aivan liikkuvan koneen taakse? edes 5 tai kymmenen metriä tilaa ja olisin varmasti huomannut peruuttaessani auton ja hänkin olisi kerennyt kaivannon yli, pää sääntöisesti autoiliat eivät edes yritä tunkea koneen lähelle vaan jäävät jo hyvän matkan päähän odottamaan ainakin noin 80% tilanteista. olisiko autoilia voinut vilkuttaa valoja soittaa torvea herätääkseen minun huomion ja kertoakseen aikeistan. näin moni toimii sitten viitotaan vinhaan ja siirryn pois edestä. no kaikkeahan ei voi toivoa tai pyytää kun ei sitä kai ole mihinkään kirjoitettu mutta yleinen pelisilmä ja reilu peli olisi tosikiva. valitettavasti aina välillä sattuu sekaan näitä minä ensin minä tiedän oikeuteni ja silloin pihimmassa tapauksessa voi käydä näin.

Jos ylempi poliisin syyttäjä kanslia on sitä mieltä että olen edelleen sakon ansainnut ja yksin omaan toiminut väärin kaadetaan kaikki syyt minun niskoilleni ei taidan vakuutus taistelustakaan tulla kuin kasa turhia papereita. pieni yrittäjähän sen maksaa omasta pussistaan siinä tilanteessa saamansa rangaistuksen sekä vahingosta aiheutuneet vakuutus kulut.
Jappi
Guru
Viestit: 289
Liittynyt: 22 Marras 2011, 14:02

Re: Tietyömaan kirous.

Viesti Kirjoittaja Jappi »

Oliko työskentelyalue rajattu esim. kartioilla? Ja kyseessä oli siis pihaliittymä, ei yleisen tien liittymä? Toivottavasti joku teistä kuvasi tilanteen ja auton/koneen sijainnin heti tapahtuman jälkeen...

Varoitusmajakka ei kyllä auta mitään lain edessä mutta jätäpä pois niin olet vain suurempi rikollinen. Tuossa tapauksessa työalueen sulku liikenteeltä taitaa olla ainoa joka olisi voinut kääntää tuon selkeästi autoilijan vastuulle.
Avatar
Hullu-Jussi
Guru
Viestit: 1816
Liittynyt: 25 Marras 2009, 09:58

Re: Tietyömaan kirous.

Viesti Kirjoittaja Hullu-Jussi »

Ymmärsin, että aiot kiistää syyllisyytesi eli sakon. Ja kiistäminen tapahtuu joko sakkolappua vastaanotettaessa tai sitten lapun liitteenä olevia ohjeita noudattaen - taisi olla kuukauden sisällä tai jotain sellaista. Kiistämisestä seuraa, että juttu menee käräjille, kunhan poliisi ensin tekee esityönsä, eli kuulustelee tarpeelliseksi katsomiaan osapuolia ja mahdollisia todistajia. Näin arvelen, mutta tietoni ovat maallikon tietoja, että ei sen enempää. Hieman tuntumaa on tullut käytännön tason juridiikkaan, kun on elämässä päässyt sivusta seuraamaan joitain tapauksia. Jotenkin minulla on sen seurauksena jäänyt sellainen aavistus, että tässä tapauksessa sakon olisi myös voinut antaa molemmille. Mutta tämä on vain tuntuma ja ratkaisunhan teki paikalla ollut poliisi omien tietojensa ja käsityskykynsä mukaan. Päiväsakkojen määrästä en uskalla sanoa mitään, yhtä vähän kuin mahdollisesta lopputuloksesta, mikäli asia lopulta etenee käräjäoikeuden ratkaistavaksi. Muistettava on kuitenkin se tosiasia, että se ratkaisu, minkä oikeus antaa, ei ole välttämättä mitenkään peruskansalaisen oikeustajun mukainen, mutta se voi silti olla juuri lainmukainen. Ei siellä oikeutta jaeta vaan tuomioita. Tuon lauseen kirjoitti taannoin eräs juridiikan arkeen pikkuisen enemmän perehtynyt OD-foorumilla ja osui siinä mun mielestä aika tasan maaliin.

Mutta sen haluan vielä sanoa, että sympatiat on minulla aika lailla nimim. epäonninen puolella, sillä nämä liikenteen seassa touhuilut on perustaltaan aika hanurista. Harvassa muussa työssä on niin isoa riskiä saada sakkoja tai muuta tuomiota työssä sattuneen mokan takia. Ja kun sen mokan taustalla on vielä niin tavan usein jonkun paikalle sattuneen autoilijan tai jalankulkijan puhdas törttöily. Näin joskus lehdessä uutisen tutkimuksesta, jossa havaittiin, että noin viidennes ihmisistä ei kyennyt hahmottamaan pelitilannetta joukkuepelissä. Pätee varmaan monissa liikennetilanteissakin. Näiden kaikkien ihmisten seassa sitä vaan sitten pitää yrittää tehdä töitään.
epäonninen
Viestit: 4
Liittynyt: 25 Kesä 2013, 21:11

Re: Tietyömaan kirous.

Viesti Kirjoittaja epäonninen »

Oliko työskentelyalue rajattu esim. kartioilla? Ja kyseessä oli siis pihaliittymä, ei yleisen tien liittymä? Toivottavasti joku teistä kuvasi tilanteen ja auton/koneen sijainnin heti tapahtuman jälkeen...
Valitettavasti kartioita ei ollut koska kyseessä oli pienempi katu josta liittymiä pihoihin muutamien metrejen välein tien kummallakin puolella emmekä näin ollen voineet sulkea kadun sitä puolta liikenteeltä jossa työsekentelimme. Kyseessä oli siis yleinen tie josta kääntyi minusta nähden oikealle toinen yleinen tie mistä auton oli tarkoitus kääntyä pihaan. onnettomuus siis sattui niin sanotussa T risteyksessä.
Ymmärsin, että aiot kiistää syyllisyytesi eli sakon.
Kyllä tämä olisi tarkoitus koska katson kohtuuttomaksi sakottaa tilanteessa vain yhtä osapuolta jossa kummaltakin osapuolelta olisi vaadittu parempaa tilanne tajua. noissa sakoissa on yksi viikko. yritän tässä nyt kääriä kasaan riitävästi aineistoa asian taustoille viikon sisällä.

Sen verran olen sitten tänään viisastunut että olen saanut tiehallinnosta henkilön kiinni joka jollakin tapaa vastasi suomen liikennemerkki viidakosta.
puhelimessa puhuessa hänkin ihmetteli tietenkin tapausta ja lupasi selvittää lakisäädöksiä. Sainkin sitten sähköpostin jossa oli linkkejä tiedostoihin joissa kerrottiin asioista, niitä leuskellessani ei voi kuin sanoa että kyllä on oikea oikeus murha tuo tieliikenne laki. Tietöitä merkin ja keltaisten varoitus valojen vaikutus alueella työskenteleville ihmisille. jos oiken olen tulkinnut noilta papereita käytännössä työn tekemiseen vaaditaan ja on laadittu kymmeniä ja taas kymmeniä sivuja määräyksiä ja käskyjä mutta ei yhtään lakia tai sääntöä joka turvaisi työtätekeviä ihmisiä ja heidän kalustoaan. Käytännössä tiealueella tehdessämme töitä olemme aina ilman oikeus turvaa.

Tietyömerkki:
Merkillä varoitetaan työnalaisesta tienkohdasta tai tie- osuudesta, jolla saattaa olla työkoneita, työntekijöitä taikka työstä tai työn keskeneräisyydestä johtuvia vaaroja kuten irtokiviä tai kuoppia.

Jos tuota tulkitsen oikein. Tuo merkki ei aiheuta minkäänlaisia vaateita tai ohjeita, Työmaa alueella liikkumiseen. Ei lisäämään varovaisuutta saatika varomaan työtä tekeviä. Käytännössä tuo merkki vain varoittaa että jotai saattaa olla edessä mutta saat ajaa ja toimia täysin yleisesti vallitsevien tie sääntöjen mukaan.
Olen oikeastaan vähän hämilläni koko asiasta. Mihin on unohdettu työtätekevien turvallisuus, onko oikeasti vain alennettu nopeus rajoitus ainoa turva (sekin on lisättävä erikseen tiekohtaisesti) Nythän ihmiset voivat ajella juuri niinkuin ovat ajaneet aikaisemminkin ja jos jotain sattuu on käytännössä se aina työtä tekevät koneenkuljettajat sekä ulkopuoliset työ miehet syyssä.
Jos todellakin tuo tietyö merkki ei toimi kuin opasteena (varoitus) Sen merkitys on töitä tekeville ihmisille siis käytännössä vain ilmoitus hei me saatamme olla täällä viitsitkö hiukan hiljentää ja varoa ei tietenkään ole pakko jos et halua... Kyllä me varomme siinä samalla kun teemme töitä ja rakennamme toimivampaa yhteiskunta, aja sinä vain niinkuin ajoit juuri aikaisemminkin.

rupesin sitten miettimään muita liikenne merkkejä otetaan nyt vaikka esimerkiksi. Suojatien merkki. suojatien merkki kertoo edessä olevasta suojatiestä, suojatien merkki myös määrää pysähtymään suojatien kohdalle jos toisella kaistalla on auto tai näköeste sekä antamaan esteettömän kulun suojatiellä (väistämään suojatiellä kulkevia)
suojatien merkki antaa jalankulkijoille oikeus turvan onnettomuuden sattuessa. eikö tuon pitäisi olla niin että myös tietyömerkin alaisuudessa. Tarkoitan siis jotain pientä turvaa siihen että myös tietyö maalla liikkuvilta tienkäyttäjiltä velvoitettaisiin edes varoivaisuutta.

Vielä toinen pysähdys alueen merkki se kaikkien myös hyvin tuntema P
Sehän tietenkin kertoo että tälle alueella saa pysäköidä. mutta se kertoo myös sen että P merkin alaisuudessa olevalla alueella pätee liikenne lait jotka ovat eroavia tieliikenne laista pysäköinti alueet ja yksityis alueet ovat omien sääntöjensä alaisia. Olisiko mahdotonta että myös tietyö merkin alaisuudessa noudatettaisiin jossain määrin korotettua tie liikenne lakia.
vaikka väistämis velvollisuus.
Näin joskus lehdessä uutisen tutkimuksesta, jossa havaittiin, että noin viidennes ihmisistä ei kyennyt hahmottamaan pelitilannetta joukkuepelissä.
Tuo vaan on niin totta.

Niin ja sitten tuo varoitus majakka.
Varoitusmajakka ei kyllä auta mitään lain edessä mutta jätäpä pois niin olet vain suurempi rikollinen. Tuossa tapauksessa työalueen sulku liikenteeltä taitaa olla ainoa joka olisi voinut kääntää tuon selkeästi autoilijan vastuulle.
Tuokin tuli selväksi se todellakin on vain varoitus. ei oikeuta tekemään yhtään mitään poikkeavaa liikenteessä. siis majakka päällä sattu onnettomuus on syy sinussa koska 99% olit tekemässä juuri jotain tieliikenne laissa poikkeavaksi kirjattua.
vilkun tehtävä on taa siis varoittaa muita liikenteessä, mutta muun liikenteen ei tarvitse reakoida mitenkään hiljentämällä, antamalla tietä, jättämällä reilumpaa turvaväliä ja etenkään varmistua siitä että myös heidät on huomattu. On taas minusta outoa että vain tyotä tekevillä ihmisillä on velvollisuus varoa muuta liikennettä ja varoittaa itsestään. Eikö sen pitäisi olla molemminpuolista. nämä tie liikenne säännöt eivät oikeuta meitä tekemään mitään. mutta määräävät meitä tekemään muun liikenteen turvallisuuden kannalta paljon, ilman minkään laista vasta turvaa.

sitten tuossa pitäisi uskaltaa tehdä töitä rohkeasti. itse kun kuitenkin joudun toteamaan että kyllä minulla ainakin tie alueella toimiessa keskittymis kyvystä menee 50% työn tekemiseen työ vaatii tarkkuutta, järjestelmällisyyttä ja taitoa. näissä vaativissa olosuhteissa. sitten jää se loput 50% johon pitäisi mahduttaa muuliikenne siellä tiealueella. autot, mopot, jalankulkiat jne... ja nuo muut työtä tekevät ihmiset ja ajoneuvvot myös. paljon enemppää ei voi työ panoksesta siirtää tuonne ympäristön tarkkailuun sillä työtkin pitää tehdä.

Eikö muilta tiellä liikkujilta voisi vaatia vähän enemmän, ihmisillä pitäisi olla aikaa tiellä liikkuessa kuitenkin vähän enemmän edessä ja ympärillä tapahtuviin asioiden seuraamiseen tai ainakin pitäisi olla varaa se täysi 100% ajasta käyttää ympäristön tarkkailemiseen.

Olisi edelleen kiva kuulla jos joku on joskus joutunut selvittelemään tai kuullut asioita tietöitä tehdessä sattuneista onnettomuuksista. minä tuskin olen ainoa ja jään viimeiseksi. :|
kampiveivi
Guru
Viestit: 234
Liittynyt: 28 Kesä 2009, 19:27

Re: Tietyömaan kirous.

Viesti Kirjoittaja kampiveivi »

Tuo henkilöauton vilkun käyttö tai käyttämättömyys voisi olla seikka jolla saada vastuuta onnettomuudesta sysättyä jonkin verran sinne suuntaan, tuliko se poliisin raporttiin kirjattua?
Mutta saako sillä sakon kumottua on taas toinen juttu. Poliiseilla tuntuu herkästi olevan sellainen asenne että jos molemmille ei tule aineellisia tai fyysisiä vammoja annetaan sakkoa sille joka pääsee vahingoitta, ja jos vastaavasti molemmille tulee vaurioita pääsee varoituksella. Ja syyllisyys herkästi jaetaan molempien osaksi jos vähänkään on kiistan alainen tai jotain epäselvää.
Tuosta tietyö merkistä ja sen tuomista velvotteista, en nyt ole varma mutta olettaisin että lain säätäjä on halunnut että tavallisen tien käyttäjän liikkuminen olisi turvallista ja helppoa tietyö alueellakin sillä edellytyksellä että käyttää riittävää varovaisuutta. Jos ajatellaan tilanne että tavallisen tiellä liikkujan pitäisi ko alueella väistää tietyökoneita ja -ajoneuvoja joka tilanteessa, johtaisi se helposti siihen että eipä sinne paljon aremmat kuljettajat uskaltaisi mennä. Josko rohkeammatkaan kun tietyökoneiden kuljettajat alkaisisivat huomaamattaan luottaa siihen että muut väistää ja liikkuvat omalla vastuullaan. Ja mistä tavallinen henkilöautoilija joka ei työkoneista eikä niillä tehtävästä työstä mitään ymmärrä voisi ennakoida miten ne liikkuvat?
Itse olen huomannut monesti että ensimmäistä kertaa jonkin tietyömaan läpi ajaessa on täysi työ havainnoida se mistä pitää ajaa ja minne että pääsee sinne minne on menossa varsinkin jos jokin risteys ja liikenne järjestelyt ovat menneet sangen erikoisiksi. (Liekkö sitten syynä se että tulee kyylättyä niitä koneita ihan muuten vaan.... :roll: ) Ja sitten jos siellä pitäisi vielä väistellä seassa puikkelehtivia työmaa-ajoneuvoja ja koneita voisi se olla joillekkin läpiajamaton paikka. Joillekkin tuolla normaalissa liikenteessäkin liikkuminenkin ja siellä selviäminen voi olla isompi juttu kuin tulemme aina ajatelleeksi me joille se on ihan normaalia.
Ymmärrän kyllä epäonnisen näkemyksen ja mielestäni hänen saamansa sakko ja varsinkin päiväsakko tuntuu minustakin epäoikeuden mukaiselta. Mutta sekin vaan vahvistaa omaa näkemystä poliisin suhtautumisesta mistä jo viestin alussa mainitsin, eli jos ajamasi "bobcat" olisi romuttunut olisi homma ollut todennäköisesti sillä sujut.
epäonninen
Viestit: 4
Liittynyt: 25 Kesä 2013, 21:11

Re: Tietyömaan kirous.

Viesti Kirjoittaja epäonninen »

Tuo henkilöauton vilkun käyttö tai käyttämättömyys voisi olla seikka jolla saada vastuuta onnettomuudesta sysättyä jonkin verran sinne suuntaan, tuliko se poliisin raporttiin kirjattua?
ei tullut kirjattua. oli vain lyhyesti ja todella avoimesti kirjattu juurikin miten ensimmäisessä viestissä kirjoitin.
Tuosta tietyö merkistä ja sen tuomista velvotteista, en nyt ole varma mutta olettaisin että lain säätäjä on halunnut että tavallisen tien käyttäjän liikkuminen olisi turvallista ja helppoa tietyö alueellakin sillä edellytyksellä että käyttää riittävää varovaisuutta.
Juuri tuota yritin viesteissäni hakea. tällä hetkellä jää asiasta enemmän ja enemmän sellainen tunne että lain säätäjät ovat säätäneet säännöt liiankin helpoiksi ja turvallisiksi muille tiellä liikkujille. Tuo sinun mainitsema
käyttää riittävää varovaisuutta
Ei monissa tapauksissa toteudu. En ole perään kuuluttamassa mitään järjetöntö oikeus voittoa työmaaalueelle ja siellä liikkuville vain sitä että, olisi molemmille osapuolille turvallisempaa jos kumpikin olisi velvoitettu varomaan. itse olen huomannut tässä työssä kuinka julmettoman vaarallista ajamista ihmiset harrastavat työmaa alueella. ja kuinka onnettomuuden sattuessa vain perään kuulutetaan oliko työmaa alueella kaikki 101 ja kymmenen asiaa hoidettu asian mukaisesti.
on vaikea perään kuulutta normaalin tiellä liikkujan vastuuta osallisuta myös vaaran havainnointiin ja ennalta ehkäisyyn jos sitä ei vaadita.

Suurin osa liikenteessä liikujista käyttää viisasta maalaisjärkeä ja on ennakkoon varovainen. ja väitänkin että tällä tavalla monet onnettomuudet vältetään. Kaikille vain ei ole suotu sitä NS joukkue pelaajan silmää. Enkä edelleenkään tarkoita sitä että kaikki kone kuskitkaan olisivat joukkue pelaajia. kyllä meihinkin mahtuu minäensin minulle kaikki mentaliteetin omaavia sieluja.
Poliiseilla tuntuu herkästi olevan sellainen asenne että jos molemmille ei tule aineellisia tai fyysisiä vammoja annetaan sakkoa sille joka pääsee vahingoitta, ja jos vastaavasti molemmille tulee vaurioita pääsee varoituksella. Ja syyllisyys herkästi jaetaan molempien osaksi jos vähänkään on kiistan alainen tai jotain epäselvää.
Tuota olen joskus ihmetellyt itsekkin miten tai mistä poliisit vetävät nuo päätöksensä. ei ola aina sama vaurio kuva samassa tilanteessa, jokainen tilanne on erillainen ja jokaisessa tilanteessa pitäsi jaksaa etsiä se molempien osapuolia yhtälailla oikeudellisesti rankaiseva tai raingaistusta vaille jättävä päätös. mutta lukivatpa poliisit sitten niin sanottua LAIN kirjaa tai turvautuivat LAIN henkeen joka aisasta aina voi kirjoittaa liikenteen vaarantamisesta pienen muistutuksen. :twisted:
kampiveivi
Guru
Viestit: 234
Liittynyt: 28 Kesä 2009, 19:27

Re: Tietyömaan kirous.

Viesti Kirjoittaja kampiveivi »

Tuosta varovaisuuden noudattamisesta sen verran että sen noudattaminenhan on varsin suhteellistaja sen noudattamisen valvomisen hankalaa ellei mahdotonta. Esim nopeutta voidaan valvoa mittaamalla mutta miten mittaat onko joku noudattanut riittävää varovaisuutta? Jos jotain kuitenkin tapahtuu onko silloin jäänyt noudattamatta riittävää varovaisuutta? Silloinhan tullaan siihen että nyt esimerkki tapauksessa henkilöautoilijakaan ei ole noudattanut riittävää varovaisuutta koska "Tienkäyttäjän on noudatettava liikennesääntöjä sekä muutenkin olosuhteiden edellyttämää huolellisuutta ja varovaisuutta vaaran ja vahingon välttämiseksi"(http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1 ... 10267#L1P3). Eli se on jopa lakiin kirjattu, eikä erityisen varovaisuuden noudattaminen tietyömaalla ole pelkästään toivomus vaan sitä pitää noudattaa aina.
Kummallista että poliisit eivät kirjanneet sitä suuntamerkki asiaa ylös, mitä toinen osapuoli siitä sanoi? Jälkeenpäinhän on hankalaa löytää edes todistajia jotka olisivat luotettavasti havainneet ko asian. Ja mitä kauemmin aikaa kuluu sen epäluotettavampaa. Viimein jää vain sana sanaa vastaan.
Suuntamerkin käytöstä laki sanoo seuraavaa:
"35 §
Suuntamerkki

Ajoneuvon kuljettajan, joka aikoo lähteä liikkeelle tien reunasta, kääntyä risteyksessä tai tiellä taikka vaihtaa ajokaistaa tai muuten siirtää ajoneuvoa sivusuunnassa, on muiden varoittamiseksi annettava merkki suunnanosoittimella tai, jollei ajoneuvossa ole sellaista, muulla näkyvällä tavalla.

Merkki on annettava hyvissä ajoin ennen aiottua toimenpidettä, ja sen on oltava hyvin näkyvä ja ymmärrettävä. Merkinanto ei vapauta kuljettajaa velvollisuudesta varmistua siitä, ettei aiottu toimenpide aiheuta vaaraa tai tarpeetonta estettä."
( http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1 ... 0267#L2P35 )
Tuo vilkun käyttö mielestäni on yksi vähätelleyimpiä asioita. Poliisit kyllä hanakasti puuttuu ylinopeuteen mutta vilkun käyttämättömyydestä en ole kenenkään kuullut sakkoja saaneen. Itse olen enemmän joutunut "vähältäpiti" tilanteisiin siitä syystä että joku ei ole käyttänyt vikkua ajoissa, ollenkaan tai jopa väärin kuin että joku ajaa ylinopeutta, jos nyt jätetään ihan mielettömyydet pois laskuista. Oma lukunsa on taas nykyautojen vilkkujen havaittavuus tietystä suunnasta tietyissä olosuhteissa...
epäonninen
Viestit: 4
Liittynyt: 25 Kesä 2013, 21:11

Re: Tietyömaan kirous.

Viesti Kirjoittaja epäonninen »

KIITOS

Kampiveivi, kirjoitit niin hyvin ja asiaa avaavasti että käytin lähes koko kirjoituksesi oikaisuhakemuksen yhtenä osiona. KIITOS
Sain raavittua kasaan omasta mielestäni hyvän yleisesti ajatuksia herättävän parille a4 mahtuvan oikaisu pyynnön joka ei vie minua itseäni pois syystä, vaan hakee näkökulmaa jossa kumpikin tienkäyttäjä on vastuussa toiminnastaan.

;)
Jappi
Guru
Viestit: 289
Liittynyt: 22 Marras 2011, 14:02

Re: Tietyömaan kirous.

Viesti Kirjoittaja Jappi »

Sen verran on elämä ehtinyt opettaa että älä missään tapauksessa lähde käymään oikeutta ellet saa vakuutusyhtiötä maksajan penkille...

Nimim: vastuussa virheistä jotka on tehty ennen syntymääni...
Vastaa Viestiin