Lastenkirjojen koneet

[SML]

Nyt ajattelin ottaa täällä foorumilla käsittelyyn aiheen, joka voi monen mielestä olla vähintään yllättävä. (Sanokaa sitten heti, jos ei sovi tänne.)
Nimittäin lapsiperheen kirjahyllystä löytyy usein monia lapsille tarkoitettua kirjoja, joiden aiheena tai sankareina ovat erilaiset maanrakennuskoneet. Näistä ajattelin kirjoittaa, mitä mieleen sattuu tulemaan.

Tässä ensimmäiseksi aion kertoa siinä mielessä erikoisemmasta kirjasta, että sitä ei minun tietoni mukaan ole koskaan suomennettu eikä sitä täällä meillä tunneta juuri lainkaan. Amerikassa se sen sijaan on klassikko. Kirjan nimi on Mike Mulligan and His Steam Shovel. Se on julkaistu vuonna 1939 ja sen on kirjoittanut ja kuvittanut Virginia Lee Burton (1909-1968).
Kerron Mike Mulliganista ja Mary Annesta kohta lisää, kun saan käännetyksi pari näytettä kirjan tekstistä.
Tässä lopuksi alkupeäinen kansikuva.

[SML]

Mike Mulligan and His Steam Shovel

Mike Mulligan and His Steam Shovel on saduksi puettu kertomus siitä, kuinka tekniikan ja yhteiskunnan kehittyminen tekee aikaisemmin arvostettavina pidetyt asiat nopeasti vanhanaikaiseksi ja tarpeettomiksi.

Kirja alkaa sanoilla: ”Mike Mulliganilla oli höyrykaivinkone, se oli hieno punainen höyrykaivinkone. Se oli saanut nimekseen Mary Anne. Mike Mulligan oli erittäin ylpeä Mary Annestaan.”
”Mike sanoi aina, että hänen kaivinkoneensa pystyi kaivamaan päivässä yhtä paljon kuin 100 miestä kykeni kaivamaan viikossa. Hän tosin ei ikinä ollut päässyt selville, oliko tämä aivan totta.”

Kirjassa kerrotaan, miten Mike oli ollut rakentamassa rautateitä, kanavia ja kaivanut perustuksia kaupunkien kerrostaloille. Hän tuotti koneellaan arvoa yhteiskunnalle ja elannon itselleen.

”Mike ja Mary Anne ja monet muut kaivajat olivat ne, joiden ansiosta syntyivät syvät kuopat suurten kaupunkien korkeiden talojen perustuksille. Kun ohikulkevat ihmiset kaupungeissa pysähtyivät katsomaan Mike Mulliganin ja Mary Annen työtä, alkoivat he tavallisesti kaivaa hieman nopeammin ja hieman paremmin. Mitä enemmän ihmisiä pysähtyi katsomaan, sitä nopeammin ja paremmin he kaivoivat. Joinain päivinä tarvittiin 37 kuorma-autoa ajoon, jotta kaikki se maa, jota he kaivoivat, saatiin ajettua pois.”

”Mike Mulligan ja Mary Anne olivat olleet kaivamassa vuosia ja taas vuosia. Mike huolsi Mary Annea niin hyvin, ettei se vanhentunut lainkaan.”

Kaikista heidän ponnisteluistaan huolimatta, he olivat pian käymässä tarpeettomiksi. Uudet polttomoottoreilla ja sähköllä toimivat kaivinkoneet olivat tulleet ja tehneet höyrykaivinkoneista vanhanaikaisia ja hyödyttömiä. Mike ja Mary Anne saivat huomata, ettei heitä enää kaivattu yhdellekään työmaalle. Virginia Lee Burton kirjoittaa: ”Mike Mulligan ja Mary Anne olivat HYVIN SURULLISIA.”

Mike Mulligan istuu pää painuksissa masentuneena, sillä kukaan ei halunnut heitä töihin, Mary Annen kauhasta tippuu kyyneleitä. He kulkevat romuttamon ohitse, jossa monet höyrykaivinkoneet odottavat paloittelua romumetalliksi. ”Kaikki muut höyrykaivinkoneet oli myyty romuksi tai jätetty ruostumaan vanhoihin sorakuoppiin. Mike rakasti Mary Annea eikä hän voinut tehdä sellaista hänelle.”

Mike päättää yrittää löytää edes jonkunlaisen työn jostain. Hän lukee sanomalehtiä, kunnes huomaa uutisen, jossa kerrotaan etäällä maaseudulla sijaitsevasta Poppervillesta, jossa suunnitellaan uuden kaupungintalon rakentamista. Hetken epäröityään Mike ja Mary Anne päättävät lähtevät maaseudulle, jossa heitä saatettaisiin vielä tarvita. Suuressa kaupungissa heidän palveluksiaan ei enää kaivata.

Poppervillessa on laskeskeltu, että kaupungintalon perustuksia varten tarvittava kuoppa vaatii sadalta mieheltä ainakin viikon työn. Mike lupaa kaupunkilaisille kaivavansa perustusmontun vaikka yhdessä päivässä. Tähän Mike vielä lisää: jos ei hän ja Mary Anne pystyisi tekemään kaivantoa päivässä, eivät he ottaisi siitä mitään maksua.
He saavat työn. ”Koskaan ei Mike Mulligania ja Mary Annea ole ollut katsomassa näin monia ihmisiä. Koskaan he eivät olleet kaivaneet näin nopeasti ja hyvin ja koskaan aikaisemmin ei aurinko tuntunut laskevan kohti iltaa näin nopeasti. Maata lenteli kaikkialle ja savu ja höyry tuprusivat niin paksuna, että ihmiset hädin tuskin näkivät mitään.”

Ja työ tuli tehdyksi luvatussa ajassa.
”Eläköön! Eläköön Mike Mulligan ja hänen höyrykaivinkoneensa! He ovat kaivaneet rakennuksen montun yhdessä päivässä!”

Asiassa oli vain yksi mutta: miten Mary Anne enää voisi päästä pois kaivannon pohjalta? Reunamat olivat liian jyrkät ja korkeat.

Mike Mulliganin ja Mary Annen työskentelyä on ollut katselemassa myös eräs pieni poika. ”Tällä pienellä pojalla, joka on ollut aivan hiljaa, on ehdotus. Hän kysyy, ettekö voisi antaa Mary Annen olla kaivannossa ja rakentaa uuden kaupungintalo sen päälle. Se voisi toimia uuden talon lämmityskattilana ja Mike Mulligan voisi olla talonmies. Sitten teidän ei tarvitse ostaa lämmityskattilaa ja Mike Mulliganille voisi maksaa siitä, että hän teki kaivannon vain yhdessä päivässä.”

Tässä tämä tältä kerralta. Ehkä seuraavaksi kerron vielä lisää itse kirjailijasta. Hänhän on tehnyt kirjan myös puskutraktorista, josta myös voisi kertoa vähäsen. Sen lisäksi häneen liittyy hieman hassu yhteys Suomeen, nimittäin nisu.

[SML]

Kuten jo aikaisemmin tuli sanottua, teki Virginia Lee Burton kirjan, jossa pääosassa on puskutraktori. Katy and the Big Snow julkaistiin vuonna 1943. Tarina kertoo siitä, kuinka puskutraktori auttaa pientä maaseudun kaupunkia selviämään suuren lumimyrskyn seurauksista.
Puskutraktori Katyn esikuvana tiedetään olleen Virginian kodin lähellä Massachusettsissa sijaitsevan Gloucesterin kaupungin omistama kone. Myös kirjan aiheella saattoi olla yhtymäkohta todellisuuteen, sillä vuonna 1940 USA:n keskilänttä oli koetellut historiallinen lumimyrsky, jonka seurauksena oli syntynyt jopa 20 jalkaa korkeita kinoksia.
Otan tähän esimerkiksi yhden sivun kirjan alusta, jossa kerrotaan Katyn ominaisuuksisista. Siitä näkee, kuinka tekninen näkökulma Virginialla on ollut näitä kirjoja tehdessään.

[SML]

Sanoin aikaisemmin, että kirjoitan jotain myös näiden edellä kerrottujen lastenkirjojen tekijästä Virginia Lee Burtonista.

Hän teki kaikkiaan neljä lastenkirjaa, joissa seikkailee kone: Choo Choo, The Story of a Little Engine Who Ran Away (1937), Mike Mulligan and His Steam Shovel (1939), Katy and the Big Snow (1943) ja Maybelle, the Cable Car (1952).

Näille kaikille konehahmoille on yhteistä tekninen realistisuus. Burton tutki huolellisesti valitsemansa koneen rakennetta tutustumalla oikeaan koneeseen ja selvittämällä sen toimintaperiaatteen.

Burton testasi tekemiään kirjoja sekä molemmilla pojillaan että muilla lähipiirin lapsilla. Jos jokin kirjassa ei koehenkilöitä miellyttänyt, muutti hän yleensä asian. Burton varoitti aliarvioimasta lapsilukijoita; lapsille on kirjoitettava yhtä täysipainoisesti kuin aikuisille. Tarkasti ottaen hän sanoi, ettei kirjailija saa koskaan kirjoittaa tietoisesti lapsille.
”He aistivat hetkessä, jos aikuiset eivät ole tosissaan ja kääntyvät sille selkänsä. Lasten kyky tehdä havaintoja maailmasta on selkeä ja terävä ... jokaisen yksityiskohdan kirjassa, riippumatta siitä kuinka pieniä tai merkityksettömiä ne ovat, on oltava oikeassa elämässä kiinnostavia ja merkityksellisiä, ja tämä täytyy kyetä sovittamaan osaksi kirjan tarinaa.”

Burton sekä kuvitti että kirjoitti suurimman osan kirjoistaan. Varsinaisesti hän oli opiskellut kuvaamataiteita, mutta hän halusi tehdä myös tekstin, jotta saisi lopputuloksesta sellaisen kuin halusi. Kirjoittamista hän piti kaikkein vaikeampana osuutena.

Hänen viimeiseksi kirjaksi jäi vuonna 1962 julkaistu Life Story. Se on näytelmän muotoon puettu esitys maapallon syntyhistoriasta ja kehityksestä. Kirjassa maapallon kehitys tapahtuu teatterin lavalla ja jokainen maapallon kehitysvaihe on oma näytöksensä.

Virginia Lee Burtoniin liittyy sattuman kautta myös pieni pala suomalaisuutta, nimittäin nisu. Virginian naapurissa asui musikaalinen Aino Clarke, jolla oli Suomesta tulleet vanhemmat. Aino opetti Virginian poikia soittamaan viulua ja vastapalvelukseksi Virginia opetti Ainolle tekstiilisuunnittelua. Vähitellen Virginian tekstiilisuunnittelukurssi keräsi suuren joukon lähialueen naisia mukaan. Ainolta omaksuttiin tapa nauttia kahvia ja pullaa (nisua) aina kokoonnuttaessa. Sittemmin tästä pienen yhteisön taideharrastuksesta kehittyi koko USA:ssa tunnettu tekstiilitaidesuuntaus.

Tässäpä tämä.

[Hullu-Jussi]

Virginia Lee Burtonista en ollut kuullut tätä ennen mitään. Mukava saada tietää hänestä nyt ja mainio sattuma tuo suomalainen kahvitteluperinne tuolla Massachusettissa. Höyrykaivinkone Mary Anne oli tavallaan tuttu, sillä Mary Annen hahmo on tullut useasti vastaan tehdessäni googlessa kuvahakua sanoilla "steam shovel".

Lapsuudesta muistan hyvin Tammen kultaiset kirjat, joissa oli aiheina joskus maatalon koneita tai hyötyajoneuvoja. Alkuteokset olivat luullakseni amerikkalaisia, koska näissä kirjoissa esiintyneet koneet ja autot olivat selvästi sikäläisiä. Myöhemmin tuli sitten nämä Richard Scarryn kirjat, joita silloin pentuna piti aika hienona juttuna.

[RH 6]

Tämä oli mukava juttu lukea. Kiitos tästä.

Piirretyistä tulee mieleen Aku Ankka purku-urakoitsijana. Purkupallolla tarkalla lyönnillä talon kulmaan rakennustarpeet putosivat siisteihin pinoihin. Taisipa olla jopa itsensä Barksin piirtämä sarja.

[jusape]

Eiköhän se ollut Barksin teoksia, Aku Ankan jokin jakso.
On kyllä jossain Ankka-kansioissa tuo, mut sarjan nimeä en pirukseenkaan nyt muista...
Vai ettei olis kuitenkin vaan Don Rosan piirroksia ??????

[SML]

Kyllä, Barksin tekemä vuonna 1962, tai ainakin silloin ensi kerran julkaistu USA:ssa. Alkuperäinen nimi Master wrecker.
Suomessa se on julkaistu ensimmäisen kerran numerossa 30 vuonna 1964. Silloin tarinan nimi oli AA voimamiehenä. Uudestaan se on julkaistu 6/1982, 27/1994 ja 2015. Hassua, että tarinan nimi on vaihtunut kolmasti: Voimamiehenä - Murskaaja - Kamala murentaja.

Älkää sitten yhtään luulko, että olisin tiennyt nämä asiat. Enhän minä ole lukenut Akkareita kuin kauan sitten lapsena. Googlesta katsoin.

[Hullu-Jussi]

Muistaako kukaan sellaista Ankka-tarinaa, jossa Aku ja Roope ostavat Akun veljenpojille joululahjaksi kumpikin höyrykaivinkoneen. Tarinan lopussa Aku ja Roope alkavat riidellä siitä kumpi saa antaa oman koneensa lahjaksi, mitä nämä sitten selvittelevät mätkimällä toisiaan kaivinkoneillaan. En muista enää tarinan nimeä, mutta Barksin piirtämä se aivan ilmeisesti oli.

[jusape]

Kyllä, Barksin tekemä vuonna 1962, tai ainakin silloin ensi kerran julkaistu USA:ssa. Alkuperäinen nimi Master wrecker.
Suomessa se on julkaistu ensimmäisen kerran numerossa 30 vuonna 1964. Silloin tarinan nimi oli AA voimamiehenä. Uudestaan se on julkaistu 6/1982, 27/1994 ja 2015. Hassua, että tarinan nimi on vaihtunut kolmasti: Voimamiehenä - Murskaaja - Kamala murentaja.

Älkää sitten yhtään luulko, että olisin tiennyt nämä asiat. Enhän minä ole lukenut Akkareita kuin kauan sitten lapsena. Googlesta katsoin.

Tässä samaisessa tarinassa tais olla myös seuraavaa: Roope oli teettänyt uuden purkurobotin, "KRUNTS 2000" joka oli röntgenkatseellaan analysoiva kohteen heikon kohdan, ja yhdellä nyrkiniskulla purki nopeammin kuin Akun purkufirma.
Tästähän Aku oli hermona, että loppuu työt, ja kävi siirtämässä ( vanhan veroviraston ? ) seinään robotin ennakkoon piirtämää rastia eri paikkaan, ja siitähän katastrooffi alkoi, kun robo sai putoavasta palkista päähänsä - sekosi ja lähti pitkin kaupunkia rikkomaan muita rakennuksia. Ja tietty kohden Roopen rahalaaria ......
Roope lupas miljoonan palkkion, sille kuka pysäyttää sen, ja lopulta Tupu, Hupu ja Lupu, vaiko Aku onnistui, ja saivat sen miljoonan.
Mut vahinkot oli miljoona aika tasan, niin jäivät ilman latiakaan .....