Tervetuloa kaikki koneista ja leppoisasta savolaisviikonlopusta kiinnostuneet jälleen Korholaan!
Viikonlopun ohjelma on monipuolinen ja soveltuu erinomaisesti koko perheelle. Nähtävillä on mm. vanhoja traktoreita, puimureita, maamoottoreita, autoja ja muita maatalouskoneita. Tapahtuma-alue on jo kasvanut yli 5hehtaarin alueelle joten jokaiselle löytynee jotain 8)
Uutuutena "Pikkufarmari" kierros jossa pienempi tapahtumaväki pääsee tutustumaan maaseudun ja maatilan toimintaan, kierroksella pääsee muunmuuassa ruokkimaan maatilan eläimiä.
Lisäksi kotieläinpihan eläimet ovat varsinkin pienemmän väen mieleen.
Korholan museokalusto on jälleen monipuolistunut kuluneen vuoden aikana ja tulossa on myös useita uusia mielenkiintoisia vierailevia "tähtiä".
Lähempänä tapahtuma-ajankohtaa ilmoitusta päivitellään tarkemmin ja minulta saa kysyä kaikesta tapahtumaan liittyvästä.
Paikanpäällä kioskimyyntiä sekä ruokailutarjontaa. Liput 8eur ja alle 15v. ilmaiseksi sisään. Ja kuten edellisvuosinakin, vanhalla traktorilla, moottoripyörällä, autolla tai muulla vastaavalla saapuville ilmainen sisäänpääsy. Isompien koneiden tuojia toivotaan saapuvaksi jo perjantaina ruuhkan välttämiseksi.
Osoite: Korholantie 129, Rantasalmi. Postinumero 58830 Parkumäki. Opastus tapahtumapaikalle pikiteiden varsilla (VT14 sekä Seututie 464). Majoitusta löytyy vielä hieman paikanpäältä, ja Savonlinnan majoitus yms. palvelut ovat vain 20km päässä.