JCB Hydradig, uusi kaivinkoneko?
- Hullu-Jussi
- Guru
- Viestit: 1816
- Liittynyt: 25 Marras 2009, 09:58
JCB Hydradig, uusi kaivinkoneko?
JCB on viimeisen kuukauden ajan lähetellyt sähköpostiin mainoksia, joissa on kerrottu tulevasta uudesta konemallista. Siitä ei mustanpuhuvissa kuvissa ole paljastettu kuin hiukan peräpuolta. Sen nimeksi on kerrottu Hydradig. Se nimi on toki tuttu vanhemmille alan ihmisille. Itse olen ollut siinä uskossa, että Hydradigga oli Joseph Cyril Bamfordin valmistaman ensimmäisen kaivulaitteen nimi.
Nyt sitten selvisi, mikä tämä uutuus oikeasti on. Voisi kai sanoa, että se on uudenlainen pyöräalustainen kaivinkone. Toisaalta voisi sanoa, että se on uudelleen syntynyt traktorikaivuri. No, runoilut sikseen.
Kone on siis pyöräalustainen ympäripyörivä kaivinkone 10-tonnin painoluokassa. Erikoista siinä on moottorin, pumppujen ja säiliöiden sijoitus: ne on alavaunussa akseleiden välissä. Alavaunussa kaikki pyörät ovat ohjaavia kuten kurottajissa.Ylävaunu on mahdollisimman pieni. Kuljettaja pystyy näkemään paikaltaan koneen alavaunun kaikki kulmat. Tämä on yksi tärkeä etu. Tietysti kone epäilemättä on tasapainoisempi kuin normi pyöräalustainen. Sekin tärkeä etu.
Voi jopa olla, että JCB:llä on nyt keksitty jotain oleellista ja tästä syntyy jopa uusi konetyyppi. Aika näyttää.
Tänään oli JCB:n järjestemä esittelytilaisuus heidän tehtaallaan. En toki itse ollut siellä. Sen sijaan Koneviestissä maansiirtokonetoimittajana työskentelevä kaverini Arto oli ja hän soitteli äsken kuulumisia.
Linkki JCB:n Hydaradig-sivulle: http://hydradig.jcb.com/befirst/index.html

Re: JCB Hydradig, uusi kaivinkoneko?
Onhan tuossa ideaa. Oikeastaan ainut mikä mietityttää näissä, missä moottori ja pumput on alavaunussa, on se miten paljon läpivienti ahdistaa, kun kaikki öljy pitää pukata siitä läpi. Toki se on mitoituskysymyskin, mutta läpivienti ei ole ikinä virtausystävällisin kapistus. Lisäksi vaatii hyvän liukurenkaan sähköille ja CAN-väylälle ylä- ja alavaunun. Niitä kyllä löytyy, sen verran on asian kanssa tullut työn puolesta jumpattua. Mutta hyvilläkään komponenteilla ei aina voi ongelmilta välttyä. Eli sitä vaan tahdon sanoa, että hyvistä puolista huolimatta on huonojakin. Toteutuksesta tulee kuitenkin mielestäni vähän monimutkaisempi kuin perinteisestä kaivinkoneesta.
- Hullu-Jussi
- Guru
- Viestit: 1816
- Liittynyt: 25 Marras 2009, 09:58
Re: JCB Hydradig, uusi kaivinkoneko?
Samat kysymykset alkoivat minullakin mietityttää, kun tätä rakennetta ajattelin. Sähköpuolesta arvelen, että ilman väylätekniikkaa tämän tyyppinen toimintojen jakaminen ylä- ja alavaunun välille olisi ollut lähes mahdotonta. Väyläsysteemihän tekee nyt kymmenet erilliset johdot ohjaamon ja ohjattavien laitteiden välillä tarpeettomiksi.
Hydrauliikka on vähän toinen juttu. Mutta sen kohdalla saattaa olla osittain jopa etua, että pumput ovat alavaunussa. Tämä siksi, että suurin jatkuva tilavuusvirta menee varmaakin ajomoottoreille. Myös kääntömoottori on kohtalainen öljyvirran kuluttaja. Veikkaisin, että kääntömoottori on käännetty ylösalaisin ja laitettu alavaunun puolelle.
Ongelmaksi jäävät ainakin puomin nopeiden liikkeiden aiheuttamat hetkelliset suuret virtaukset ja niihin liittyvät kovat paineet.

-
kampiveivi
- Guru
- Viestit: 234
- Liittynyt: 28 Kesä 2009, 19:27
Re: JCB Hydradig, uusi kaivinkoneko?
Onhan tuossa rakenneratkaisussa hydrauliikan läpivienti hieman yksinkertaisempi kuin tavanomaisessa koneessa. Tuossa kun ei periaatteessa tarvitse kuin meno ja paluu linja, ehkä kuitenkin lisäksi on on jokin ylivuotolinja lisälaitteita varten?
Tavallisesti ainakin telakoneessa pitää vasemmalle ja oikealle ajomoottorille olla omat linjat, eli yhteensä neljä. Ja kun on vähemmän linjoja toteutettavana on läpivientiin linjan virtaavuutta helpompi kasvattaa ilman että tulee sen mitoituksen kanssa rajat vastaan.
Tavallisesti ainakin telakoneessa pitää vasemmalle ja oikealle ajomoottorille olla omat linjat, eli yhteensä neljä. Ja kun on vähemmän linjoja toteutettavana on läpivientiin linjan virtaavuutta helpompi kasvattaa ilman että tulee sen mitoituksen kanssa rajat vastaan.
Re: JCB Hydradig, uusi kaivinkoneko?
Ainakin LS-linja pitänee olla paineen, paluun ja vuodon lisäksi. Sitten jos järjestelmä on kahdella pumpulla, niin melkein 4 isoa linjaa pitää olla. Pilottipaine varmaan kehitetään pääpaineesta, joten se ei tarvinne omaa linjaa.
Mutta ei tässä mitään asiaa ole jota ei ratkaista voisi. Ja tuskin tämän konetyypin pääasiallinen käyttö tulee olemaan raskas kaivutyö, joten ei menestys pieniin virtausvastuksiin kaadu.
Mutta ei tässä mitään asiaa ole jota ei ratkaista voisi. Ja tuskin tämän konetyypin pääasiallinen käyttö tulee olemaan raskas kaivutyö, joten ei menestys pieniin virtausvastuksiin kaadu.
- Hullu-Jussi
- Guru
- Viestit: 1816
- Liittynyt: 25 Marras 2009, 09:58
Re: JCB Hydradig, uusi kaivinkoneko?
JCB Hydradigiä on varmaan ajateltu jonkinlaiseksi kurottajan ja kevyen kaivinkoneen yhdistelmäksi. Se olisi rakennustyömaan yleiskone, joka kaivaa, kantaa, tasoittelee ja tekee niitä töitä, mitä traktorikaivurilla aikoinaan hoidettiin. Ja nyttemmin yleensä kurottajalla ja pikkukaivinkoneella.
Ajatus kahden konetyypin naittamisesta ei ole uusi. Mecalac on vuosia yrittänyt kehittää koneen, joka yhdistäisi kaivinkoneen ja kuormaajan paremmin kuin traktorikaivuri. Mecalac on yrityksessään onnistunut monessa suhteessa, mutta jotain siinä on aina ollut, mikä ei oikein ole pelittänyt. Manitou oli toinen ranskalainen valmistaja, joka yritti yhdistää kurottajan ja kaivurin. Tarkoitan sitä konetta, missä traktorikaivurityyppiseen koneeseen oli laitettu kuormaajan tilalle kurottajan puomi. Kun yhdistetään traktorikaivurin heikko lenkki eli liian pieni ja ulottumaton New Hollandin kaivulaite typistettyyn kurottajapuomiin, niin ei ole ihme, kun menestystä ei tule.

- Liitteet
-
- Manitoun lusikka haarukka.jpg (165.61 KiB) Katsottu 12539 kertaa
-
kampiveivi
- Guru
- Viestit: 234
- Liittynyt: 28 Kesä 2009, 19:27
Re: JCB Hydradig, uusi kaivinkoneko?
RH 6 on oikeassa, en itse tullut ajatelleksi koko LS-linjaa. 
- Hullu-Jussi
- Guru
- Viestit: 1816
- Liittynyt: 25 Marras 2009, 09:58
Re: JCB Hydradig, uusi kaivinkoneko?
Nyt näemmä myös Mecalac on tehnyt melkoisesti JCB:n Hydradiggia muistuttavan kaivinkoneen. Mecalacin tiedotteessa sanotaan, että se on pyöräalustaisen kaivinkoneen ja kurottajan yhdistelmä, jossa painopiste on matalalla ja pyörät koneen kulmissa. JCB:stä poiketen Mecalacissa moottori on ylävaunun puolella, mutta tasapainoisuutta on haettu pudottamalla kääntökehä hyvin alas pyörien keskellä olevaan tilaan.
- Liitteet
-
- Mecalac MVR on esillä Baumassa ja se on saanut messuilta jo jonkin innovaatiopalkinnon.
- Mecalac-MWR.jpg (39.38 KiB) Katsottu 12297 kertaa
Re: JCB Hydradig, uusi kaivinkoneko?
Eikös Mo eiku Mekalacit ole aina olleet suunnilleen tuon näköisiä himmeleitä? Ihan ensimmäisistä en varmaks sano mutta ainakin muutaman vuoden jo tuollaisia nivelhirviöitä.
Eli ei sinänsä paljoakaan uutta ideaa.
Eli ei sinänsä paljoakaan uutta ideaa.
Siitä lähetään mihin etuveto jätetään.
Etuveto? Joku veikkauksen uusi peli vai?
Etuveto? Joku veikkauksen uusi peli vai?
- Hullu-Jussi
- Guru
- Viestit: 1816
- Liittynyt: 25 Marras 2009, 09:58
Re: JCB Hydradig, uusi kaivinkoneko?
Aina (tai ainakin niin kauan, mitä muistan) ne on olleet tuon tapaisia koneita. Puomi ei ole äkkiä katsottuna muuttunut mitenkään. Aikaisemmin moottori oli alavaunun puolella koneen perässä, mikä oli hankala ratkaisu.